Turvakodeissa oli viime vuonna yhä enemmän asiakkaita

Julkaisuajankohta 30.5.2024 10.30
Uutinen

Turvakotien asiakasmäärä jatkoi edeltävän vuoden tapaan kasvuaan vuonna 2023. Myös asiakkaiden turvakodissa viettämien vuorokausien määrä kasvoi edellisestä vuodesta.

THL:n tuoreiden tilastojen mukaan turvakodeissa oli viime vuonna yhteensä noin 5 400 asiakasta, mikä on neljä prosenttia enemmän kuin vuonna 2022.

”Erityisesti yksin turvakotiin tulevien aikuisasiakkaiden määrä on kasvanut, lapsiperheiden määrä ei ole kasvanut samassa suhteessa. Asiakkaiden määrän kasvu selittyy osin sillä, että turvakotipaikkojen määriä on lisätty eli palvelun saatavuus on parantunut”, sanoo THL:n turvakotipalvelujen kehittämispäällikkö Suvi Nipuli.

Asumisvuorokausia turvakodeissa kertyi yhteensä hieman yli 100 000, mikä on yli 12 000 enemmän kuin vuonna 2022. Tämä tarkoittaa 14 prosentin nousua. Yksi asiakas oli turvakodissa keskimäärin 19 vuorokautta. Vuonna 2022 vastaava luku oli 17 vuorokautta.

Vuonna 2023 sekä nais- että miesasiakkaiden määrä nousi. Lasten määrässä ei tapahtunut merkittävää muutosta edelliseen vuoteen verrattuna. Asiakkaista aikuisia oli noin 60 prosenttia ja lapsia noin 40 prosenttia. Turvakotiin yksin, ilman lapsia tulevien aikuisasiakkaiden määrä jatkoi tilastojen perusteella nousua edellisen vuoden tapaan myös vuonna 2023.

Myös tilanpuutteen takia turvakodista toiseen ohjattujen asiakkaiden määrä nousi aiemmasta.

Kuva 1: asiakkaiden määrä turvakodeissa. 

”Syitä turvakotijaksojen pitkittymisiin voi olla useita. Joskus väkivallan uhka ei lopu, jos asiakkaan tarvitsemat muut palvelut eivät järjesty ajallaan. Asiakas voi tarvita esimerkiksi erilaisia eroon ja lasten huoltoon ja tapaamiseen liittyviä palveluita, uuden kodin ja muuta tukea, joiden avulla väkivallasta vapaata elämää voi alkaa rakentaa. Jos asiakas ei saa tarvitsemaansa tukea, voi väkivallan uhka jatkua ja turvakotijakso venyä”, kertoo Nipuli.

”Turvakotikohtaisesti tarkasteltuna nähdään kuitenkin, että muutokset ovat tapahtuneet vain joillakin alueilla. On myös alueita, joilla turvakotien asiakasmäärät ja heidän turvakodissa viettämänsä aika ovat pysyneet tasaisina”, Nipuli jatkaa.

Kuva 2: asumispäivien lukumäärä on ollut nousussa vuodesta 2021 alkaen.

Yhä useampi asiakas joudutaan ohjaamaan toiseen turvakotiin

Suomen turvakodit muodostavat yhdessä turvakotiverkoston. Verkostomaisuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos jokin turvakoti on täynnä, ohjataan asiakas toiseen turvakotiin, jossa on tilaa. Asiakas voi hakeutua mihin tahansa turvakotiin Suomessa kotikunnastaan riippumatta. 

Tilanpuutteen takia turvakodista toiseen ohjattiin asiakas kaikkiaan lähes 1 300 kertaa vuonna 2023 (noin 800 kertaa vuonna 2022). Useimmin toiseen turvakotiin ohjattiin Uudellamaalla (yhteensä 500 asiakasta) sekä Pirkanmaalla (noin 270 asiakasta).

Uudellamaalla sijaitsee yli kolmasosa kaikista Suomen turvakotipaikoista: alueella on yhdeksän turvakotia, joissa on yhteensä 84 perheelle turvakotipaikka. Viime vuoden aikana ei ollut yhtään päivää, jolloin kaikki Uudenmaan turvakodit olisivat olleet samanaikaisesti täynnä.

Pirkanmaalla oli 135 päivää, jolloin alueen molemmat turvakodit olivat täynnä. Alueista, joissa on vain yksi turvakoti, useimmiten turvakoti oli täynnä Pohjois-Savossa 199 päivänä.

”Pohjois-Savon tilanne helpottunee tänä vuonna, kun turvakodin paikkamäärä kasvoi uusien tilojen myötä. Kuopion turvakoti muutti 2.5. uusiin tiloihin ja turvakoti muuttui viisipaikkaisesta kymmenenpaikkaiseksi.”

Avun tarvitsijan näkökulmasta on tärkeintä, että palvelut toimivat yhteen – tällä hetkellä perhepaikkoja on liian vähän

Turvakotien perhepaikkoja tarvitaan edelleen lisää alueilla, joissa palvelua on asukasmäärään ja tarpeeseen nähden liian vähän. THL:n arvion mukaan Suomessa pitäisi olla vähintään yli 260 turvakotien perhepaikkaa nykyisen 235:n asemasta.

Arvioitaessa turvakotipaikkojen riittävää määrää tulee huomioida koko turvakotiverkoston paikkamäärä, tilanpuutteen takia muualle ohjattujen asiakkaiden määrä ja alueelliset erot eri puolilla Suomea.

”Siihen, mikä on riittävä määrä turvakotipaikkoja Suomessa, vaikuttaa olennaisesti myös muut palvelut lähisuhdeväkivallan osapuolille. Jotta lähisuhdeväkivaltaa voidaan tehokkaasti ehkäistä ja väkivaltaa kokeneet saavat tarvitsemansa avun ja tuen, tulee sekä palvelujen että niitä tukevien rakenteiden ja resurssien olla kunnossa”, tiivistää Nipuli.

Lisätietoja

Turvakotipalvelut 2023: Turvakotien asumispäivien määrä kasvussa (julkari.fi)

Suvi Nipuli
kehittämispäällikkö, THL
[email protected]
puh. 029 524 7205

Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto Väkivalta lastensuojelu tilastouutinen