Hyppää sisältöön

Turvakotien asiakasmäärä laski toista vuotta peräkkäin

Julkaisuajankohta 1.6.2022

Turvakotien asiakasmäärä laski Suomessa vuonna 2021 toista vuotta peräkkäin. THL:n seurannan mukaan turvakotien asiakasmäärä laski viime vuonna viisi prosenttia vuoteen 2020 verrattuna. Asiakasmäärän lasku johtuu sekä aikuisten asiakkaiden että alaikäisten määrän laskusta.

Ennen koronapandemiaa turvakotien asiakasmäärä kasvoi vuosittain vuodesta 2015 lähtien. Pandemia katkaisi trendin.

”Turvakotiverkosto on pysynyt hienosti toimintakykyisenä koko koronapandemian ajan, ja turvakotipaikkoja on ollut vapaana aiempaa enemmän. Koronatilanne on kuitenkin selvästi vaikuttanut avun hakemiseen, sillä viitteitä lähisuhdeväkivallan vähenemisestä ei ole havaittu”, toteaa kehittämispäällikkö Suvi Nipuli THL:stä.

”Turvakotipalvelujen asiakasmääriin voi vaikuttaa merkittävästi muiden sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus sekä se, miten niissä kyetään tunnistamaan lähisuhdeväkivaltaa kohdanneet ja ohjaamaan henkilöt avun piiriin”, Nipuli sanoo.

Turvakotien asiakasmäärän kasvoi vuodesta 2015 vuoteen 2019, minkä jälkeen asiakasmäärä on laskenut vuosina 2020 ja 2021.

Turvakotien asiakasmäärän kehitys vuosina 2015–2021.

Vuonna 2021 turvakodeissa oli yhteensä 4 963 asiakasta. Heistä 57 prosenttia oli aikuisia ja 43 prosenttia lapsia. Aikuisista 91 prosenttia oli naisia ja 9 prosenttia miehiä. Asumispäiviä turvakodeissa kertyi viime vuonna 84 462.

Jos turvakodissa ei ole tilaa, ohjataan asiakas toiseen turvakotiin. Viime vuonna asiakas ohjattiin tilanpuutteen vuoksi turvakodista toiseen kaikkiaan 898 kertaa. Eniten asiakkaita eli 340 ohjattiin toiseen turvakotiin Uudellamaalla. Toiseksi eniten eli 275 ohjattiin Pirkanmaalla.

”Vuoden 2022 alussa sekä Uudellamaalla että Pirkanmaalla on lisätty perhepaikkojen määrää, mikä toivottavasti helpottaa tilannetta tämän ja tulevien vuosien osalta”, Nipuli toteaa.

”Turvakotiverkostoa tulee kuitenkin edelleen vahvistaa alueilla, joilta palvelut puuttuvat vielä kokonaan sekä alueilla, joissa palvelua ei ole tarpeeseen ja asukasmäärään suhteutettuna riittävän hyvin saatavilla. Ihmisten tilanteet, liittyen esimerkiksi lasten koulunkäyntiin tai muihin asiakkaan tarvitsemiin palveluihin, ovat usein sellaisia, ettei ole kohtuullista edellyttää siirtymistä turvakotiin kovin kauas omasta asuinalueesta.”

Ilmaiseksi ja ilman lähetettä

Lähisuhdeväkivaltaa tai väkivallan uhkaa kokeva ei tarvitse erillistä lähetettä päästäkseen turvakotiin, mutta noin puolet asiakkaista tulee turvakotiin muiden palveluiden kautta. Viime vuonna 15 vuotta täyttäneistä asiakkaista 44 prosenttia tuli turvakotiin oma-aloitteisesti ja 28 prosenttia sosiaalihuollon kautta.

Vuonna 2021 Suomessa toimi yhteensä 29 turvakotia. Turvakodin perhepaikkoja oli yhteensä 211 perheelle tai yksin tulevalle asiakkaalle. Palvelu on asiakkaalle maksuton.

Lisätietoja:

Turvakotitilastot 2021

Suvi Nipuli
kehittämispäällikkö
THL
puh. 029 524 7205
[email protected]

Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto Väkivalta turvakoti - thlfi