Tutkimus: Harhaanjohtava markkinointi voi vaarantaa terveyden – hopeavesi on yksiselitteisesti haitallista

Julkaisuajankohta 28.1.2021

Pipetti ja koeputkia.

Hopeavettä eli kolloidista hopeaa on viime vuosina Suomessa markkinoitu internetissä kuluttajille väärin perustein sairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon sekä ravintolisäksi. Tämä selviää THL:n ja Itä-Suomen yliopiston tuoreesta artikkelista, joka julkaistiin Toxicology Reports -lehdessä.

Tutkimusta varten kartoitettiin sosiaalisessa mediassa ja hopeavesivalmistajien verkkosivuilla tapahtuvaa keskustelua ja mainontaa. Aineistona käytettiin kahden Facebookin keskusteluryhmän sekä kolmen hopeavettä myyvän yrityksen verkkosivujen sisältöä vuosina 2016–2018.

Markkinoinnissa vedottiin kuluttajien pelkoihin ja vähäteltiin haittoja

Hopeavettä markkinoitiin esimerkiksi luonnon omana antibioottina, vaikka tiedetään, että hopeaveden tehosta sairauksien hoidossa sisäisesti nautittuna ei ole tieteellistä näyttöä ja että se on yksiselitteisesti haitallista keholle.

Lisäksi markkinoinnissa väitettiin, ettei hopeavesi olisi haitallista, koska siinä oleva hopea on partikkelimuodossa, vaikka todellisuudessa kaikissa hopeavesissä on aina myös ionimuotoista haitallista hopeaa.

Myös haittoja vähäteltiin. Esimerkiksi hopeaveden aiheuttamaa argyriaa eli ihon muuttumista siniharmaaksi väitettiin vain kosmeettiseksi haitaksi, vaikka kyseessä on vakava ja pysyvä ihomuutos.

Markkinoinnissa vedottiin kuluttajien tunteisiin, erityisesti pelkoihin. Lisäksi luotiin mielikuvaa lääketeollisuuden salaliitosta ja viranomaisten epäluotettavuudesta. Hopeavettä markkinoitiin luonnollisena aineena, ikään kuin se olisi turvallisempi kuin antibiootit.

Sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla hopeaveden väitettiin tehoavan pitkään listaan vaivoja.

Hopean lisääminen elimistöön on turhaa ja vaarallista

Suun kautta saatu hopea leviää kaikkialle elimistöön. Elimistö ei pysty poistamaan hopeaa kunnolla, joten se kertyy elimistöön.

Pienikin päivittäin nautittu annos on usein suurempi kuin se määrä, mikä virtsan tai ulosteiden mukana poistuu. Jo muutaman ruokalusikallisen päivittäinen annos hopeavettä voi johtaa myrkytykseen.

Ihmisillä myrkyllinen määrä hopeaa näkyy argyriana. Argyria ei häviä, jos hopean käyttö lopetetaan, vaan vaikutus on pysyvä. Muita hopean myrkytysoireita ovat mahakivut, allergia, nenäverenvuoto, neurologiset oireet (esim. kouristukset) sekä vaikutukset hengitys- ja verenkiertoelimiin.

Viite

Veera Leino, Riikka Airaksinen, Matti Viluksela & Kirsi Vähäkangas (2020) Toxicity of colloidal silver products and their marketing claims in Finland. Toxicology Reports 8: 106-113.

Lisätietoja

Riikka Airaksinen
tutkija
THL
p.  029 524 6339    

Matti Viluksela
tutkimusprofessori, FT
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Itä-Suomen yliopisto
p. 029 524 6329

Terveystuotteena markkinoitu hopeavesi on juotuna yksiselitteisesti haitallista Uutinen 10.8.  

Pääsivusto Ympäristöterveys