Uusi Suomessa tehty selvitys: VOC-yhdisteiden pitoisuudet kodeissa pieniä ja terveysvaikutukset epätodennäköisiä 

Julkaisuajankohta 15.3.2022

Nainen juo kotona kahvia ja hymyilee.

THL:n ja Työterveyslaitoksen tekemän tuoreen selvityksen mukaan kotien VOC- (haihtuvat orgaaniset yhdisteet) ja formaldehydipitoisuudet ovat Suomessa pieniä. Tavanomaiset pitoisuudet alittavat selvästi kansainväliset terveysperusteiset ohjearvot sekä asumisterveysasetuksen (545/2015) toimenpiderajat.

Haitalliset terveysvaikutukset ovat epätodennäköisiä asunnoissa tyypillisesti esiintyvillä pitoisuuksilla. 

”Yksittäisissä asunnoissa jonkin yhdisteen terveysperusteinen ohjearvo voi ylittyä – yleensä kuitenkin vain lievästi. Arvon ylittyminenkään ei tarkoita suoraan sitä, että terveysvaikutuksia todennäköisesti ilmenisi”, kertoo THL:n tutkija Miina Juntunen.

VOC-yhdisteiden kokonaispitoisuus on laskenut

Tutkimusjakson aikana vuosina 2010–2019 VOC-yhdisteiden kokonaispitoisuus asunnoissa laski 40 %. Pitoisuuksien pienenemiseen on vaikuttanut todennäköisesti muutokset esimerkiksi rakennusmateriaaleissa ja liikenteen päästöissä.

VOC-yhdisteiden yleisiä lähteitä sisäilmassa ovat rakennus- ja sisustusmateriaalit sekä erilaiset kuluttajatuotteet, kuten siivous- ja puhdistusaineet, hajusteet ja kosmetiikka. Myös esimerkiksi elintarvikkeista ja ruuanlaitosta vapautuu sisäilmaan VOC-yhdisteitä. Formaldehydin tyypillisiä lähteitä ovat erityisesti puupohjaiset rakennus- ja sisustusmateriaalit sekä esimerkiksi puun ja kynttilöiden poltto.

Viite

Haihtuvat orgaaniset yhdisteet asunnoissa: Pitoisuustasot, yleisimmät yhdisteet ja terveysvaikutukset

Lisätietoja

Työterveyslaitoksen työpaikkoja koskeva VOC-katsaus 

Sisäilma
 

Miina Juntunen 
tutkija
THL
etunimi.sukunimi(at)thl.fi

Kaisa Wallenius
vanhempi asiantuntija
Työterveyslaitos
etunimi.sukunimi(at)ttl.fi

Ympäristöterveys Ympäristöterveys sisäilma - Ympäristöterveys