Uusi verkkokoulu nuorten väkivallan ehkäisystä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uusin verkkokoulu nuorten väkivallan ehkäisystä antaa ammattilaisille tietoa ja vahvistaa osaamista nuorten väkivallan ehkäisystä.
Vain pieni osa nuorten väkivallan uhri- ja tekijäkokemuksista tulee ammattilaisten tietoon ja harva nuori osaa tai haluaa hakea apua. Ammattilaiset ja nuoret eivät aina tunnista koettua tai tehtyä väkivaltaa väkivallaksi, eivätkä nuoret aina usko kertomisesta olevan mitään hyötyä. Ammattilaiset kokevat väkivallan puheeksi ottamisen haasteellisena ja joissain tapauksissa aihe jää keskustelematta kokonaan.
Nuorten väkivallan ehkäisy -verkkokoulun tavoitteena on vahvistaa osaamista nuorten väkivallan ehkäisystä, tunnistamisesta ja siihen puuttumisesta.
Verkkokoulu antaa tietoa muun muassa ammattilaisia koskevista velvoitteista ehkäistä väkivaltaa, nuorten väkivaltaan yhteydessä olevista tekijöistä sekä monialaisesta yhteistyöstä väkivaltaan puuttumiseksi.
“Verkkokoulun sisältö lisää ammattilaisten rohkeutta väkivallan systemaattiseen puheeksi ottamiseen, jonka tiedetään olevan keskeistä väkivallan ehkäisyssä ja siihen puuttumisessa”, sanoo THL:n erityisasiantuntija Eva Autio.
Verkkokoulu sopii erityisesti kouluissa ja oppilaitoksissa sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa nuoria kohtaaville ammattilaisille sekä näiden alojen opiskelijoille.
”Verkkokoulun suorittaminen kokonaisuudessaan kestää noin kolme tuntia. Suunnittelussa on huomioitu yleiset verkkopedagogiset lainalaisuudet sekä kohderyhmän tarpeet. Verkkokoulua on tuotettu yhteistyössä eri alan ammattilaisten ja asiantuntijoiden kanssa”, sanoo THL:n erikoistutkija Janna Seppälä.
Verkkokouluun pääset osoitteessa:
thl.fi/verkkokoulut
Yhteystiedot
Eva Autio
erityisasiantuntija
THL
puh. 029 524 7178
sähköposti: [email protected]
Janna Seppälä
erikoistutkija
THL
puh.
sähköposti: [email protected]