Hyppää sisältöön

Valtionavustushaku vuodelle 2025 hepatiitti C:n eliminointiin on avattu

Julkaisuajankohta 7.2.2025 14.29
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on avannut valtionavustushaun hepatiitti C:n eliminointiin liittyvään kehittämistyöhön vuonna 2025. Avustusta voivat hakea hyvinvointialueet ja HUS-yhtymä, mukaan lukien Helsingin kaupunki.

Valtionavustusta tulee käyttää tartuntojen ennaltaehkäisyyn, hepatiitti C -hoitoa edeltäviin tutkimuksiin sekä kokonaisvaltaisen hoitoketjun kehittämiseen. Toiminta on suunnattava erityisesti matalan kynnyksen palvelujen kehittämiseen, jotta voidaan parantaa testauksen ja hoidon saavutettavuutta erityisesti korkeassa tartuntariskissä olevien keskuudessa.

Hakemusten arvioinnissa painopiste on alueilla, joilla hepatiitti C:n ilmaantuvuus ja esiintyvyys on korkea ja pistämällä huumeita käyttävien henkilöiden määrä suuri. Lisäksi hakemuksissa arvioidaan suunnitelmia tavoittaa kohderyhmää sekä kehittää ja tehostaa tartuntojen ehkäisyä, testausmenetelmiä ja erityisesti hoitoketjuja.

Hallitusohjelman tavoitteena on eliminoida hepatiitti C epidemiana vuoteen 2027 mennessä, eli kolme vuotta ennen Maailman terveysjärjestön (WHO) asettamaa globaalia tavoitetta. Eliminaatio tähtää sairastavuuden, kuolleisuuden ja kustannusten vähentämiseen sekä uusien tartuntojen ehkäisyyn.

Avustuskokonaisuutta valvoo STM ja koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Lisätiedot

Vuoden 2025 valtionavustushaut (STM)

Hepatiitti C -viruksen eliminointi Suomessa 2025–2027 (THL)

Henrikki Brummer-Korvenkontio
tutkimuspäällikkö
THL
p. 029 524 8455
henrikki.brummer(at)thl.fi

Infektiotaudit ja rokotukset Infektiotaudit ja rokotukset