Koronavilkun käyttäjä voi nyt hakeutua testiin altistumisilmoituksen perusteella – tarkista, että sovelluksesi on päivittynyt

Julkaisuajankohta 4.3.2021

.

Koronavilkusta on julkaistu päivitysversio tänään 4. maaliskuuta. Päivityksen jälkeen kaikki altistumisilmoituksen saaneet voivat hakeutua testiin. Aiemmin testiin hakeutumista on suositeltu vain, jos Koronavilkun altistumisilmoituksen lisäksi henkilöllä on koronaan viittaavia oireita. 

Uudessa sovellusversiossa altistumisilmoituksen saanutta käyttäjää kehotetaan ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon, josta käyttäjä saa ohjeita esimerkiksi testaamiseen liittyen. Oireiset ohjataan heti testiin. Myös oireettomat ohjataan testiin terveydenhuollon arvion kautta, kun se on paikallisen näytteenotto- ja testaustilanteen puolesta mahdollista.  

Lisäksi sovelluksessa on nyt saatavilla opastus altistumisilmoituksesta, johon voi tutustua, vaikka ei ole saanut altistumisilmoitusta. Opastus on julkaistu myös Koronavilkun verkkosivuilla. 

Koronavilkku-sovellusta kehitetään auttamaan taistelussa epidemiaa vastaan. Uuden toimintamallin tavoitteena on tehostaa tartuntaketjujen katkaisua entisestään. 

Useimmissa puhelimissa Koronavilkku päivittyy automaattisesti. Suosittelemme kuitenkin varmistamaan, että sovellus on päivittynyt. Tämän voi tehdä käymällä sovelluskaupassa (Google Play, Apple App Store tai Huawei AppGallery). 

Lisätietoja 

Koronavilkku.fi 

Ensi kuussa Koronavilkun käyttäjä voi päästä testiin altistumisilmoituksen perusteella (thl.fi)

Aleksi Yrttiaho 
Tiedonhallintajohtaja
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi