Koronaviruksen jätevesiseuranta keskittyy vastedes suurimpiin kaupunkeihin – toukokuun lopussa koronaa havaittiin vielä joka puolella maata

Julkaisuajankohta 11.6.2021

THL jatkaa kesäkuusta alkaen koronaviruksen jätevesiseurantaa Helsingin, Espoon, Turun, Tampereen, Oulun ja Jyväskylän jätevedenpuhdistamoilla viikoittain. Seuranta kattaa 40 prosenttia Suomen väestöstä. Aiemmin seurantaa on tehty myös pienemmillä paikkakunnilla, mutta nyt seuranta keskittyy Euroopan komission suosituksesta niille paikkakunnille, joissa jätevedenpuhdistamon viemäriverkostoon kuuluva asukasmäärä ylittää 150 000 henkilöä. 

Lisäksi vuoroviikoin testataan jätevesinäyte Lappeenrannasta ja Rovaniemeltä, joissa seuranta lisää ymmärrystä viruksen leviämisestä väestön liikkuessa eri alueilla. 

”Seuranta keskittyy nyt kuudelle jätevedenpuhdistamolle, joiden asiakasmäärä ylittää komission suosituksen mukaisen 150 000 henkilöä. Aiemmin tehty 28 jätevedenpuhdistamon seuranta ei ollut enää perusteltua epidemiatilanteen ja rokotekattavuuden parantuessa Suomessa. Jos epidemiatilanne huonontuu, seurantaa voidaan tehdä myös pienemmillä paikkakunnilla”, kertoo johtava asiantuntija Tarja Pitkänen THL:stä.

Kaikissa tämän viikon alussa kerätyissä jätevesinäytteissä oli havaittavissa SARS-CoV-2 koronaviruksen RNA:ta. Helsingin, Espoon, Tampereen, Turun ja Lappeenrannan jätevedessä koronavirusta havaittiin enemmän kuin viime viikolla. Jyväskylässä ja Oulussa havaittu koronaviruksen määrä oli molemmilla viikoilla niin pieni, että se ylitti toteamisrajan, mutta jäi määritysrajan alle.

Vastedes koronaviruksen jätevesiseurannan tulokset päivittyvät perjantaisin julkaistavassa viikkoraportissa.

”Uudistetussa koronaviruksen jätevesiseurannan viikkoraportissa pyrimme tuomaan enemmän alueellista tietoa koronaviruksen RNA-lukumäärien muutoksesta jätevedessä” Pitkänen kertoo.

Helsingin Viikinmäen jätevedenpuhdistamon seuranta paljasti, että havaittujen koronaviruksen RNA-kopioiden määrä laski hyvin nopeasti maaliskuun lopulla. Samaan aikaan myös viikkokohtaiset tartuntamäärät olivat jyrkässä laskussa.

SARS-CoV-2 koronaviruksen RNA-lukumäärien kehitystä voi tarkastella puhdistamokohtaisesti pidemmältä ajanjaksolta uudistetun viikkoraportin Alueellinen kehitys -välilehdeltä. Esimerkiksi Helsingin Viikinmäen jätevedenpuhdistamon seuranta paljasti, että havaittujen koronaviruksen RNA-kopioiden määrä laski hyvin nopeasti maaliskuun lopulla. Samaan aikaan myös viikkokohtaiset tartuntamäärät olivat jyrkässä laskussa. 

Tutustu uudistettuun viikkoraporttiin

Koronavirusta havaittiin kuun vaihteessa joka puolella maata

Jätevesinäytteitä on kerätty 28 jätevedenpuhdistamolta elokuusta 2020 lähtien. Viimeisessä laajassa näytteenotossa toukokuun lopulla koronavirusta havaittiin 18 jätevedenpuhdistamon alueella.

Koronavirusta havaittiin kuun vaihteessa joka puolella maata.

”Koronavirusta alkaa erittyä tartunnan saaneiden henkilöiden eritteisiin jo ennen oireiden ilmaantumista. Koska koronatesteihin hakeudutaan pääosin vasta oireiden ilmaannuttua, nouseva trendi paikkakunnan jätevedessä voi kertoa ennalta kehittymässä olevasta tartuntaryppäästä. On myös huomioitava, etteivät kaikki koronavirustartunnan saaneet oireile ja hakeudu testeihin”, Pitkänen toteaa. 

Koronavirusta erittyy ulosteisiin lähes kolmen viikon ajan tartunnasta, joten jätevedestä voidaan todeta koronaviruksen RNA:ta vielä silloinkin, kun uusia COVID-19-tapauksia ei enää paikkakunnalla esiinny.

Terveydenhuollon toimija, vastaa pandemioiden varoitusjärjestelmää koskevaan kyselyyn!

Jätevesiseurantaa voidaan käyttää laajasti erilaisten uhkaavien tartuntatautien esiintymisen varhaisvaroitusjärjestelmänä, ja tällä hetkellä selvitetään, miten jätevesistä voitaisiin seurata koronaviruksen muunnosten leviämistä.  

Jätevesipohjaisten taudinaiheuttajamikrobien ja moniresistenttien bakteerien varhaisvaroitusjärjestelmän kehitystyötä tekevä WastPan-hanke on avannut kyselyn terveydenhuollon toimijoille. Hanke järjestää kesäkuussa myös sidosryhmätapaamiset jätevesiseurannan loppukäyttäjille ja toteuttajille. 

Vastaa WastPan-kyselyyn ja ilmoittaudu sidosryhmätapaamisiin

Lisätietoja:

Lisätietoja koronaviruksen jätevesiseurannasta

Jätevesiseuranta pandemioiden varautumistyökaluksi (WastPan)

Hybridistrategian seuranta – Koronaviruksen jätevesiseurannan erillisraportti (5.5.2021)

Komission suositus koronaviruksen jätevesiseurannasta

Tarja Pitkänen
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 6315
[email protected] 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto Ympäristöterveys jätevesitutkimus - thlfi korona - thlfi koronavirus - thlfi vesi - thlfi