Koronavirusmuunnosten tilanne Suomessa

Julkaisuajankohta 9.7.2021

Maailmalla nopeasti leviävä koronaviruksen Delta-muunnos herättää huolta. Delta-muunnosta esiintyy myös Suomessa ja ensimmäiset sekvensoinnit paljastivat Venäjän rajalla otettujen koronavirusnäytteiden olevan Delta-varianttia. 

Uusimmat sekvensointien tulokset itärajalla positiiviseksi todettujen henkilöiden ja henkilöiden, joilla on ollut kontakti Venäjälle, näytteistä ovat valmistuneet. Näytteitä on analysoitu yhteensä 78 kappaletta ja niistä 71 (91 prosenttia) oli Delta-varianttia.

”Tällä hetkellä Delta-variantin osuus on yli 80 prosenttia tutkituista testituloksista koko maassa. Alfa-variantin osuus on pudonnut noin kuuteen prosenttiin. Muita variantteja löydetään vain yksittäisiä”, kertoo THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra.

Keväällä tutkituista koronavirusnäytteistä Alfa-muunnoksen osuus oli jopa 76 prosenttia ja Beeta-muunnoksen 25 prosenttia. Sittemmin molempien osuudet ovat laskeneet huomattavasti Delta-muunnoksen nopean leviämisen myötä.

Virusmuunnosten esiintyvyydet.

Delta-variantista valtatyyppi Suomessa – mitä se merkitsee?

Delta-muunnosta pidetään nykyisen tiedon valossa huolestuttavana muunnoksena, mikä johtuu variantin suuremmasta tartuttavuudesta ja leviämistehosta. 

Virusmuunnosten kohdalla pätevät samat suojautumisen keinot kuin aiemmassa koronaviruksessa: turvavälit, kasvomaskin käyttö, hyvä käsi- ja yskimishygienia sekä oireisena testiin hakeutuminen ovat tärkeitä keinoja myös Delta-variantin leviämisen ehkäisyssä. On myös erityisen tärkeää muistaa ottaa toinen koronarokoteannos, kun oma vuoro tulee.

THL seuraa varianttitilannetta satunnaisotoksella seurantanäytteistä sekä tehostetusti esimerkiksi matkailijoiden näytteistä, joista saadaan tietoa koronavirusvarianttien saapumisesta Suomeen. Tällä hetkellä varianttityyppi määritellään noin joka viidennestä koronvirusnäytteestä. Tulokset auttavat suositusten ja rajoitusten suunnittelussa ja kohdentamisessa.

Muuntuneet koronavirukset

Tilannekatsaus koronaviruksesta

Lisätietoja

Carita Savolainen-Kopra
THL
Johtava asiantuntija
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto infektiotaudit - thlfi koronavirus - thlfi