Koronavirustartuntojen määrä on noussut merkittävästi, sairaalahoidon tarve kasvussa

Julkaisuajankohta 25.2.2021

Uusia koronavirustartuntoja todettiin viikolla 7 eli ajalla 15.-21.2.2021 yhteensä yli 3 400, joka on selvästi enemmän kuin edellisellä viikolla. Tapausten ilmaantuvuus oli koko maassa 62 tartuntaa 100 000:ta asukasta kohti, kun edeltävällä viikolla ilmaantuvuus oli 46 tartuntaa 100 000:ta asukasta kohti.

Tartuntoja on eniten työikäisillä, varsinkin nuorilla aikuisilla. Kaikista tapauksista noin 80 prosent-tia todettiin alle 50-vuotiailla ja noin 45 prosenttia alle 30-vuotiailla. Yli 60-vuotiaiden osuus todetuista tapauksista oli noin 9 prosenttia, ja yli 70-vuotiaiden osuus oli noin 3 prosenttia. 

Karanteeniin viikolla 7 asetettiin yli 11 000 henkilöä – yli 2 700 henkilöä enemmän kuin edellisellä viikolla.

Nämä tiedot ilmenevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viikoittaisesta seurantaraportista.

Tilanne edelleen huonoin HUS-alueella – monilla alueilla laajoja tartuntaryppäitä

Erityisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella koronavirusepidemiatilanne on heikentynyt viime viikkoina. Tautitapausten ilmaantuvuus on kasvanut myös yhdeksällä muulla alueella kahden viimeisen viikon aikana. Ilmaantuvuus sen sijaan laski tai pysyi samana 11 sairaanhoitopiirin alueella.

Uusia tapauksia on todettu sekä tunnetuissa tartuntaketjuissa että niiden ulkopuolella.

Usean sairaanhoitopiirin alueella on raportoitu joukkoaltistumisia, joista on käynnistynyt tartuntaketjuja. Koronavirustapausten ilmaantuvuus on noussut esimerkiksi Satakunnan Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan sairaanhoitopiireissä sekä Ahvenenmaalla moninkertaiseksi viikolla 7 verrattuna edelliseen viikkoon.

Osa uusista tartuntaketjuista olisi mahdollisesti voitu estää suositusten ja rajoitusten huolellisella noudattamisella. Myöhäinen testiin hakeutuminen on joissain tapauksissa johtanut laajojen tartuntaketjujen syntymiseen.

Hiihtolomaviikkojen aikana matkailu voi lisätä taudin leviämisen todennäköisyyttä myös alueille, joissa tautitilanne on rauhallisempi.

Valtakunnallisesti sairaalahoidon kuormitus on viimeisen viikon aikana ollut kasvussa.  Myös tehohoidon tarve on kasvanut viimeisen parin viikon aikana, mutta tehohoidon kapasiteetti ei valtakunnallisesti ole ollut uhattuna. 

Valtakunnallisesti sairaalahoidossa on 24.2. tietojen mukaan 193 henkilöä. Potilaista 86 on erikoissairaanhoidon osastoilla, 72 perusterveydenhuollon osastoilla ja 35 teho-osastoilla. Viikko sitten sairaalahoidossa oli kaikkiaan 132 koronapotilasta. 

Koronavirukseen liittyvien kuolemien viikoittainen määrä on hitaassa laskussa. Viikolla 7 niitä raportoitiin 14, viikoilla 5-6 vastaavasti 21 ja 17. 

Muuntovirukset vaativat tehokkaita torjuntatoimia

Tähän mennessä Suomessa on ilmoitettu 690 muuntuneen koronaviruksen aiheuttamaa tapausta. Näistä 660 on Britannian virusmuunnoksia.

Epidemiatilanne vaatii erittäin tehokasta viruksen leviämisen hillintää tulevien viikkojen ja kuukausien aikana. Nopeat ja laaja-alaiset rajoitustoimet ovat tehokkaita myös muuntovirusta vastaan. 

Koronavirus tarttuu varsinkin pitkäkestoisessa lähikontaktissa tehokkaasti. Jokainen voi omalla toiminnallaan hidastaa koronaviruksen leviämistä. Myös terveenä on tärkeää vähentää lähikontakteja, ja lievienkin koronavirustautiin sopivien oireiden ilmetessä on hakeuduttava heti testiin. 

Lisätietoja 

Mika Salminen (epidemiatilanne)
johtaja
THL
[email protected] 

Taneli Puumalainen (epidemiatilanne)
ylilääkäri
THL
[email protected]

Kari Auranen (ennustemallit)
johtava tutkija
THL
[email protected]

Liisa-Maria Voipio-Pulkki (tilannekuva- ja mallinnustyöryhmä)
strategiajohtaja
STM
[email protected]

Pasi Pohjola (tilannekuva- ja mallinnustyöryhmä)
johtaja
STM
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronavirus - thlfi