Lasten ja nuorten ylipainon yleisyys on vakiintumassa huolestuttavan korkealle tasolle

Julkaisuajankohta 16.9.2022

Lasten ja nuorten ylipainon yleisyydessä ei ole tapahtunut muutosta vuosien 2020 ja 2021 välillä muutaman vuoden hitaan kasvun jälkeen, mutta yleisyys näyttää vakiintuneen huolestuttavan korkealla tasolle. Asia käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) päivittämästä tilastoaineistosta. Vuonna 2020 2–16-vuotiaista pojista oli ylipainoisia tai lihavia 29 prosenttia, tytöistä 19 prosenttia. Prosenttiosuudet ovat pysyneet yhtä suurina nyt valmistuneissa vuotta 2021 koskevissa tilastotiedoissa.


Ylipainoisten tai lihavien osuus 2-16-vuotiaista pojista kasvanut hitaasti vuodesta 2014 lähtien 29:ään prosenttiin vuonna 2021. Ylipainoisten tai lihavien saman ikäisten tyttöjen osuus on kasvanut 19:ään prosenttiin vuonna 2021.

Ylipainon yleisyys on kehittynyt vaihdellen eri ikäryhmissä. Esimerkiksi 7–12-vuotiailla tytöillä ylipaino on yleistynyt prosenttiyksikön vuodessa vuosina 2018–2021. Samanikäisillä pojilla ylipaino oli yhtä yleistä vuosina 2020 ja 2021.

Pitkälle meneviä johtopäätöksiä on THL:n kehittämispäällikkö Päivi Mäen mukaan vaikea tehdä nyt julkaistuista viime vuoden tiedoista. ”Lasten ja nuorten ylipaino ja lihavuus ovat yleistyneet viime vuosina. Olisi tärkeää, että tämänhetkisistä luvuista päästäisiin alas päin. Luotettavien päätelmien tekemiseen tarvitaan kuitenkin pidempi kuin yhden vuoden seuranta. Vasta tulevat vuodet näyttävät kehityksen suunnan.”

Alueelliset erot ylipainossa suuret

Alueelliset ja kuntakohtaiset erot lasten ja nuorten ylipainon ja lihavuuden yleisyydessä ovat hyvin suuret. Pojista ylipainoisia tai lihavia oli vuonna 2021 kunnasta riippuen 18–60 prosenttia, tytöistä 12–41 prosenttia. Kuntakohtaisia tietoja voi tarkastella Terveytemme.fi -palvelussa. Tietojen tulkinnassa kannattaa huomioida, että niihin voivat vaikuttaa pienetkin muutokset kunnan väestömäärässä, etenkin pienissä kunnissa.

FinLapset-rekisteriseuranta

Kuntien ja alueiden välisiä eroja voivat selittää Päivi Mäen mukaan väestön koulutus, mutta myös palvelujen saatavuus ja harrastusmahdollisuudet. THL:n uuteen Päätösten tueksi -julkaisuun on koottu esimerkkejä siitä, miten kunnissa voidaan tukea lasten, nuorten ja perheiden voimavaroja ja kokonaisvaltaista hyvinvointia, terveyttä edistävää ravitsemusta sekä monipuolista ja turvallista liikkumista.

Kuntapäättäjänä rakennat terveyttä edistävää arkea lapsille, nuorille ja lapsiperheille

Terveyden eriarvoisuuden kaventaminen on pääteemana ensi maanantain 19.9. Kansanterveyspäivässä, jonne voi edelleen ilmoittautua.

Kansanterveyspäivä 2022

Tietojen siirtoa Avohilmoon kehitettävä

Tilaston tiedot perustuvat kaikkiaan noin 380 000 lapsen ja nuoren lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa mitattuihin pituus- ja painotietoihin. Pituus- ja painotiedot ovat siirtyneet kuntien potilastietojärjestelmistä perusterveydenhuollon avohoidon hoitoilmoitusjärjestelmään Avohilmoon.

Vuoden 2021 Avohilmo-aineistossa on pituus- ja painotiedot kuitenkin edelleen vain noin 44 prosentista 2‒16-vuotiaista lapsista ja nuorista. Tietojen kattavuus Avohilmossa on parantunut 2014 vuodesta lähtien, mutta hitaasti. Aineisto on kuitenkin suuri ja edustaa melko hyvin koko maata.

THL:n erikoistutkija Maaret Vuorenmaa muistuttaa, että lapset ja nuoret käyvät säännöllisesti lastenneuvolan ja kouluterveydenhuollon terveystarkastuksissa, joissa heidät mitataan ja punnitaan.  Siksi on tärkeää, että tekniset edellytykset tietojen siirtoon Avohilmoon saataisiin kuntoon kaikilla alueilla. ”Ajantasaista ja kattavaa tietoa ylipainon ja lihavuuden yleisyydestä tarvitaan hyvinvointijohtamisen ja päätöksenteon tueksi niin kunnissa kuin hyvinvointialueillakin.”

Tilastossa on käytetty ylipainon ja lihavuuden kriteerinä aikuisen painoindeksiä vastaavaa lapsen painoindeksiä (ISO-BMI). Ylipainon (ml. lihavuus) raja-arvona on ISO-BMI 25 kg/m2 tai enemmän ja lihavuuden rajana luku 30 tai enemmän.

Lähteet:

Aluekohtaiset tiedot lasten ja nuorten ylipainosta ja lihavuudesta: FinLapset-rekisteriseuranta

Tietokantaraportti Lasten ja nuorten kasvutiedot

Päivi Mäki, ym. Kuntapäättäjänä rakennat terveyttä edistävää arkea lapsille, nuorille ja lapsiperheille, Päätösten tueksi 5/2022, THL

Kansanterveyspäivä 19.9.2022

Lisätietoja

Maaret Vuorenmaa (aineisto, tilasto)
erikoistutkija, THL
puh. 029 524 7008

Päivi Mäki (lasten ja nuorten ylipaino, Kansanterveyspäivä)
kehittämispäällikkö, THL
puh. 029 524 8612

[email protected] 
 

Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla avohimo - thlfi elintavat - thlfi koululaiset - thlfi kouluterveydenhuolto - thlfi lapset - thlfi neuvolat - thlfi nuoret - thlfi pääutinen - thlfi ylipaino - thlfi