Lasten rokotteita on otettu vähemmän kuin vuosi sitten – rokotuksista on tärkeää huolehtia myös poikkeusoloissa

Julkaisuajankohta 14.5.2020

äiti ja lapsi vastaanotolla.

Kaikkia pikkulasten rokotteita on otettu alkuvuonna vähemmän kuin vuosi sitten. Joissain sairaanhoitopiireissä rotavirus-, pneumokokki- tai viitosrokotussarjaan kuuluvien rokoteannosten kattavuudet ovat merkittävästi matalampia kuin viime vuoden toukokuussa. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria. 

”Koronaepidemia on vaikuttanut lasten ja nuorten kansallisen rokotusohjelman toteutukseen.  Monissa kunnissa neuvola- ja kouluterveydenhuollon palveluja on rajattu. Lisäksi vanhemmat ovat siirtäneet neuvola-aikoja koronatilanteen takia”, sanoo THL:n eritysasiantuntija Mia Kontio

Kattavuudessa laskua useita prosenttiyksikköjä 

Valtakunnallisesti tarkasteltuna esimerkiksi viitosrokotteen saaneiden lasten osuus on laskenut 6-16 prosenttiyksikköä riippuen rokoteannoksesta. Viitosrokote antaa suojan kurkkumätää, jäykkäkouristusta, hinkuyskää, poliota ja Hib-tauteja vastaan. Viitosrokote annetaan kolmen, viiden ja 12 kuukauden iässä. 

Tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen ensimmäisen annoksen kattavuus on 10 prosenttiyksikköä matalampi kuin viime keväänä viidessä sairaanhoitopiirissä. Muualla lasku on ollut hieman vähäisempää. Ainoastaan Itä- Savossa MPR-rokotetta on annettu hieman enemmän kuin vuosi sitten. 

Myös pneumokokkirokotetta ja rotavirusrokotetta on annettu vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. 

Peruskoulun päättävien rokotussuoja kuntoon 

Koulujen siirryttyä etäopetukseen myös käynnit kouluterveydenhuollossa ovat vähentyneet. Koulujen avautuessa on tärkeää huolehtia kouluterveydenhuollossa annettavista rokotteista ja terveystarkastuksista. 

Erityisen tärkeää on, että kaikki peruskoulun päättävät ovat saaneet kurkkumätä-, jäykkäkouristus- ja hinkuyskärokotteen, tytöt kaksi annosta HPV-rokotetta ja kaikki, joilta suoja puuttuu, myös vesirokkorokotteen.  

”Kansallinen rokotusohjelma on suunniteltu niin, että rokotteet antavat suojaa juuri oikeaan aikaan. Sekä neuvola- että kouluterveyshuollon käynneistä on tärkeää huolehtia myös poikkeusoloissa, jotta rokotussuojaan ei jää puutteita”, Mia Kontio sanoo. 

Lisätiedot

Karttaesitys pikkulasten ajantasaisesta rokotuskattavuudesta
(THL) 

Kansallinen rokotusohjelma
(THL) 

Sosiaali- ja terveydenhuollon kriittiset palvelut COVID-19-epidemian aikana (pdf)
(STM:n Kuntainfo 8.5.2020)

Neuvolan ja opiskeluhuollon palvelujen järjestäminen koronavirustilanteessa
(THL)

Mia Kontio
erityisasiantuntija
THL
p. 029 524 8365
[email protected] 

Infektiotaudit ja rokotukset Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto infektiotaudit - thlfi koronavirus - thlfi rokotukset - thlfi