Palaa lähitöihin turvallisesti – käytä maskia, sairasta kotona ja ota koronarokotukset

Julkaisuajankohta 28.2.2022

Kansallinen etäsuositus päättyy 1.3.2022. Jotta lähitöihin paluu tapahtuisi mahdollisimman turvallisesti, ihmisten omat toimet tartuntojen leviämisen estämiseksi ovat entistäkin tärkeämpiä.

”Koronaepidemian tasaantuessa ja rokotuskattavuuden ollessa korkea yhteiskuntaa on saatu avattua ja etätyösuosituksesta voidaan viimein luopua. Epidemia ei kuitenkaan ole kokonaan ohi, ja lähitöihin palatessa on järkevää yhä huolehtia omasta ja ympärillä olevien ihmisten turvallisuudesta rokotuksin ja jo aiemmin opituin keinoin”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen.

Muista maski, jää oireisena kotiin

”Rokotteet ovat tärkein keino suojella itseä ja ympärillä olevia. Sekä rokotetut että rokottamattomat voivat huolehtia omasta ja muiden terveydestä myös turvavälien, maskien ja käsienpesun avulla. Oireisena pitää jäädä kotiin kunnes on terve”, Salminen jatkaa.

”Hygieniakäytännöt eivät koske pelkästään työpaikkoja, vaan myös työmatkoja. Etenkin ruuhkaisissa julkisissa liikenneväleissä maskin käyttö on yhä viisasta”, sanoo Salminen.

”Kaikesta huolimatta kahden vuoden epidemia-ajan jälkeen on myös uskallettava alkaa elää normaalimpaa elämää. Virus on keskuudessamme eikä sitä saada kokonaan katoamaan. Itseään ei kannata soimata tai tuntea syyllisyyttä, jos kaikesta huolimatta saa tartunnan ja sattuisi jonkun kanssaihmisen altistamaan”, Salminen toteaa lopuksi.

Muistilista lähitöihin palaavalle

  • Käytä kasvomaskia. Kasvomaskin käyttö on erityisen tärkeää julkisissa sisätiloissa, kuten ruuhkaisissa liikennevälineissä, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan.
  • Pidä turvaväli muihin ihmisiin. Turvaväli on hyvä pitää aina, kun se on mahdollista.
  • Huolehdi rokotussuojasi kuntoon. Rokotteet suojaavat vakavalta taudilta. Suosittelemme kolmansien rokoteannosten ottamista kaikille 18 vuotta täyttäneille.
  • Sairasta kotona ja palaa lähitöihin vasta, kun olet taas terve. Tee tarvittaessa kotitesti.
  • Muista huolellinen käsienpesu. Pese kädet saippualla ja huolehdi, että pesu kestää ainakin 20 sekuntia. Korona-aikana kättelyn välttäminen on suotavaa.
  • Yski hihaan tai nenäliinaan. Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut henkilö yskii tai aivastaa.
  • Jos mahdollista, vältä kaikista ruuhkaisimpia lähityöpäiviä. Työpaikkojen käytännöt vaihtelevat, mutta jos lähipäiviä voi porrastaa, kannattaa mahdollisuutta hyödyntää.
  • Tuuleta työtiloja. Etenkin pienten kokoustilojen tuulettaminen palaverien välillä ehkäisee koronan leviämistä.

Lisätietoja:

Mika Salminen
johtaja
THL
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronavirus - thlfi pääuutinen - thlfi