Paljon kotihoidon palveluja tarvitsevien luokse tehtiin 98 prosenttia kotihoidon käynneistä

Julkaisuajankohta 11.1.2023

117 000 asiakasta sai kotihoidon palveluja säännöllisesti vuonna 2021. Yli puolet (59 %) säännöllisen kotihoidon asiakkaista sai kotihoidon palveluja päivittäin.  

Kotihoidolla tarkoitetaan kotiin annettavia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, jossa asiakkaalle tai hänen perheelleen annetaan sekä terveydenhuoltoon että arjen sujumiseen liittyvää apua.

Paljon palveluja saavia oli kotihoidon asiakkaista 45 prosenttia (91 858 asiakasta), mutta heidän luokseen tehtiin 98 prosenttia käynneistä.

”Kotihoito vastaa monenlaisiin palvelutarpeisiin. Jo muutamia vuosia on kuitenkin ollut havaittavissa, että paljon palveluja saavien kotihoidon asiakkaiden määrä kasvaa. Uusi tilasto vahvistaa, että paljon apua tarvitsevat vievät jo nyt lähes kaikki kotihoidon voimavarat”, kertoo THL:n johtava asiantuntija Sari Kehusmaa.

”Riskinä on, että kevyempiä avun tarpeita jää kokonaan kotihoidon palvelun ulkopuolelle ja tilanteet kotona kärjistyvät ennen palveluun pääsyä. Tämä voi näkyä esimerkiksi lisääntyneinä päivystyskäynteinä tai kiireellisen palvelutarpeen kasvuna”, Sari Kehusmaa jatkaa.

Hieman alle puolet (47 %) kotihoidon asiakkaista oli 75 vuotta täyttäneitä henkilöitä, jotka olivat olleet kotihoidon asiakkaita jo edeltävänä vuonna. Uusia kotihoidon asiakkaita oli 41 prosenttia kaikista asiakkaista vuonna 2021.

Kaikkiaan kotihoidon asiakkaita oli 206 220 vuonna 2021. 

Kolmannes 85–94-vuotiaista sai säännöllisen kotihoidon palveluja päivittäin – palveluja saavien asiakkaiden osuus vaihtelee maakunnittain

Eniten säännöllisen kotihoidon palveluja saavia asiakkaita oli 85–94-vuotiaiden ikäryhmässä, josta noin kolmannes (31 %) sai säännöllisen kotihoidon palveluita. Keski-Pohjanmaalla tämän ikäisten asiakkaiden osuus oli 42 prosenttia ja Päijät-Hämeessä 21 prosenttia.

95 vuotta täyttäneistä säännöllisen kotihoidon palveluja saatiin eniten Ahvenanmaalla (77 %) ja vähiten Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä (42 %).

Säännöllisen kotihoidon palveluja saavia 85–94-vuotiaita oli kaikkiaan 45 601. Asiakkaista 62 prosenttia oli naisia.

Säännöllisen kotihoidon asiakkaiden prosenttiosuus ikäryhmän väestöstä maakunnittain vuonna 2021

Vaakapylväskuvio tilastosta

Lue lisää kotihoidosta

Kotihoidon tiedot ajantasaisesti tietokantaraporteista

Avohilmon pikaraporteissa tiedot ovat saatavissa palveluntuottajittain. Pikaraportteihin käyntimäärien kehitystä kuvaavat tiedot päivittyvät päivittäin. 
Tutustu Avohilmo pikaraportteihin

Kotihoidon tietokantaraporteista tiedot ovat saatavissa asukkaiden kotikunnan mukaan ja palveluntuottajittain.
Kotihoidon asiakkuuksia koskevat tiedot päivittyvät kerran vuodessa ja kotihoidon käyntejä koskevat tiedot kuukausittain.
Tutustu kotihoidon tietokantaraportteihin

Lisätietoja 

Sanna-Mari Saukkonen
erityisasiantuntija
puh. 029 524 7250
[email protected]

Tiina Marttila
erikoissuunnittelija
puh. 029 524 8533
[email protected]

Kaisa Mölläri 
kehittämispäällikkö
puh. 029 524 7363
[email protected]

Ikääntyminen Pääsivusto pääuutinen - thlfi tilastouutinen - thlfi