THL aloittaa monivuotisen tutkimuksen koronarokotteiden immuunivasteesta

Julkaisuajankohta 8.12.2021

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) aloittaa monivuotisen tutkimuksen, jossa selvitetään, millainen elimistön puolustusreaktio eli immuunivaste saadaan aikaan eri koronarokotteilla. Lisäksi selvitetään, miten saatujen koronarokotteiden yhdistelmät ja rokoteannosten välin pituus sekä saatujen annosten määrä vaikuttavat vastustuskykyyn eli immuniteettiin. 

Immuniteetin muodostumista ja säilymistä seurataan vasta-ainetutkimusten avulla. Lisäksi tutkitaan soluvälitteistä immuniteettia. Tutkimuksessa arvioidaan myös tehosterokottamisen tarvetta ja vaikutuksia eri ikäryhmissä, COVID-19-taudin sairastaneilla, eri riskiryhmissä ja eri perussairauksien yhteydessä. 

”Tutkimustietoa tarvitaan myös parhaan mahdollisen koronarokotusohjelman toteuttamiseksi. Tämä tutkimus täydentää rokotteiden vaikutuksia arvioivaa rekisteriseurantaa ja varmistaa, että päätöksentekijöillä on käytettävissä kansallisesti merkityksellinen ja ajantasainen tieto rokotteiden vaikutuksista”, kertoo tutkimuspäällikkö Arto Palmu.

Tutkittavat kutsutaan kirjeitse

Tutkimukseen kutsuttavat henkilöt valitaan satunnaisotannalla rokotusrekisterin rokotustietojen ja tartuntatautirekisterin perusteella. Näin varmistetaan, että osallistujat edustavat tutkimuksen kohteena olevaa ryhmää. Tavoitteena on saada tutkimukseen mukaan enintään 4 000 ihmistä. 

Kutsu tutkimukseen lähetetään kirjeitse, ja se on henkilökohtainen. Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista, ja tutkittavilta pyydetään kirjallinen suostumus. 

Tutkimuksessa ei anneta rokotteita, vaan arvioidaan rokotusohjelman mukaisesti annettujen koronarokotteiden vaikutuksia. Tutkimukseen sisältyy useita tutkimuskäyntejä, jolloin tutkittavalta otetaan verinäyte. Tutkittavat saavat tiedon, löytyykö heidän verinäytteestään vasta-aineita.

Tutkimusnäytteet otetaan pääosin yliopistosairaaloiden laboratoriokeskuksissa. Osa tutkittavista kutsutaan satunnaisotannan perusteella THL:n näytteenottopisteeseen, jossa otetaan verinäyte myös soluvälitteisen immuunivasteen tutkimiseksi. 

Tutkimus alkaa marraskuussa 2021 ja päättyy viimeistään vuoden 2026 lopussa. Tutkimuksen rahoittaa THL, joka voi hakea ulkopuolista, ei-kaupallista rahoitusta tutkimuksen toteuttamista varten. 

Lisätiedot

Koronavirusrokotteiden immuunivasteet Suomessa 
(THL)

Ajankohtaista koronaviruksesta 
(THL)

Arto Palmu
Tutkimuspäällikkö
THL 
p. 029 524 7910
[email protected] 

Merit Melin
Tutkimuspäällikkö
THL
p. 029 524 8903
[email protected] 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto korona - thlfi koronarokotteet - thlfi koronavirus - thlfi