THL selvittää suomalaisten käsityksiä sisäilman terveysriskeistä 

Julkaisuajankohta 22.11.2022

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteuttaa kansallisen kyselyn, jolla selvitetään Suomessa asuvien käsityksiä elinympäristön terveysriskeistä erityisesti sisäilman osalta. Väestökysely on lähetetty tällä viikolla 5 000:lle satunnaisotannalla valitulle suomalaiselle. Kysely on toteutettu aiemmin vuonna 2018.

Kansallinen sisäilmakartoitus 2022 -kyselyssä selvitetään väestön kokeman sisäilmaan liitetyn oireilun yleisyyttä, tyytyväisyyttä kodin ja työpaikan sisäilmaan sekä muutoksia vuosina  2018–2022. 

Lisäksi tavoitteena on tuottaa tietoa ympäristöterveyteen liittyvien koettujen terveyshaittojen ja koetun riskin yleisyydestä väestössä sekä selvittää niihin vaikuttavia tekijöitä. Kyselyn avulla selvitetään myös kansalaisten tietoa sisäilman terveysvaikutuksista ja tyytyväisyyttä sisäilma-asioiden hoitoon Suomessa. 

”Tulosten avulla kehitämme toimia sisäilmahaittojen vähentämiseksi. Jokaisen tutkimukseen valitun osallistuminen on tärkeää, jotta tulokset kuvaisivat mahdollisimman hyvin tilannetta Suomessa. Siksi jokaisella vastauksella on erityinen merkitys”, sanoo THL:n erikoistutkija Anniina Salmela.

Kyselyyn voivat osallistua vain siihen satunnaisesti valitut henkilöt, jotka saavat tarkemmat tiedot kyselystä postitse. Kyselyyn voi vastata paperilomakkeella tai verkossa. Osallistuminen on vapaaehtoista, ja kaikkia kyselyyn annettuja tietoja käsitellään luottamuksellisesti. 

Kansallinen sisäilmakartoitus 2022 on osa Kansallista sisäilma ja terveys -ohjelmaa, jonka tavoitteena on edistää terveyttä ja hyvinvointia vähentämällä sisäympäristöön liittyviä haittoja Suomessa. 

Ohjelmaa koordinoi THL, ja työhön osallistuvat aktiivisesti Työterveyslaitos, Filha ry, Hengitysliitto, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto sekä Sisäilmayhdistys ry. Ohjelma toteuttaa hallituksen Terveet tilat 2028 -ohjelman terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä koskevia toimia. 

Lisätiedot

Kansallinen sisäilmakartoitus 2022

Kansallisen sisäilmakartoituksen 2018 raportit

Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma 2018–2028

Anniina Salmela
erikoistutkija
THL
puh. 029 524 7712
[email protected]
 

Pääsivusto Ympäristöterveys sisäilma - thlfi