THL suosittelee, että kaikilta ulkomailta Suomeen tulevilta matkustajilta edellytetään negatiivista koronatestitulosta

Julkaisuajankohta 17.2.2021

mies ja matkalaukku.

THL suosittelee, että kaikki henkilömatkustajia kuljettavat kuljetusyhtiöt ja varustamot edellyttävät negatiivista koronatestitulosta kaikilta ulkomailta Suomeen tulevilta matkustajilta. Todistus tulisi esittää liikennöitsijälle ennen matkan alkua.  Suositus on, että negatiivista testitodistusta edellytettäisiin viimeistään 23.2.2021 alkaen. 

Suositus koskee kaikkia yli 12-vuotiaita Suomeen saapuvia matkustajia. Myös 6-12-vuotiaille suositellaan vastaavaa todistusta, mutta sitä ei edellytetä. 

Mikäli matkustajalla on lääkärintodistus sairastetusta mutta jo parantuneesta COVID-19-taudista ja parantumisesta on kulunut alle 6 kuukautta, negatiivista koronavirustestitodistusta ei tarvita.

”Suosituksen tavoitteena on torjua Britanniassa, Brasiliassa ja Etelä-Afrikassa havaittujen koronavirusmuunnosten leviämistä Suomeen ja vähentää matkustamisen kautta Suomeen tulevia tartuntoja. Siksi on välttämätöntä, että matkailuun liittyvää tartuntariskiä ehkäistään mahdollisimman tehokkaasti”, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen.

”Lisäksi on hyvä muistaa, että vaikka negatiivinen testitodistus on edellytys liikennevälineeseen nousemiselle, sillä ei voi sivuuttaa maahantuloon liittyviä rajoituksia, kuten 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia”, Salminen jatkaa.

Suositus ei vaikuta voimassa oleviin matkustusrajoituksiin EU:n sisä- ja ulkorajoilla eikä negatiivinen testitulos vaikuta maahantulon edellytyksiin. 

Nyt annettu suositus korvaa THL:n aiemman, lentoliikenteen toimijoille annetun samansisältöisen suosituksen.

Lisätiedot

THL:n suositus kaikille Suomeen liikennöiville kuljetusyhtiöille ja varustamoille toimista, joilla torjutaan Isossa-Britanniassa, Brasiliassa ja Etelä-Afrikassa havaittujen koronavirusmuunnosten leviämistä Suomeen (pdf)
(THL)

Matkustaminen ja koronaviruspandemia
(THL)

Lisätietoa maahantulon edellytyksistä
(Rajavartiolaitos) 

Mika Salminen 
johtaja, terveysturvallisuus
THL
[email protected] 
 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi