THL suosittelee katsomaan EM-jalkapallon ottelut kotona

Julkaisuajankohta 12.5.2021

THL katsoo edelleen, että koronaepidemian takia kaikkea matkustamista Suomesta ulkomaille ja myös kotimaan sisällä tulee rajoittaa vain välttämättömään. Tämä koskee myös jalkapallon miesten Euroopan mestaruuskilpailuja, jotka pelataan kesä-heinäkuussa. 

Kisoissa mukana oleva Suomi pelaa ensimmäisen ottelunsa 12. kesäkuuta Tanskaa vastaan Kööpenhaminassa. 16. kesäkuuta Suomi kohtaa Venäjän Pietarissa ja 21. kesäkuuta Belgian niin ikään Pietarissa. 

”Suomen pääsy EM-kisoihin on valtavan hieno asia. Koronapandemia ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään, ja kisoja koskevat samat suositukset kuin kaikkea muutakin matkustamista. Ottelut kannattaa ikävä kyllä siksi katsoa kotona”, sanoo futisfaniksi itsekin tunnustautuva johtaja Mika Salminen THL:stä. 

Vaikka Suomessa koronatilanne on viime viikkoina helpottanut, taudin ilmaantuvuus on monessa muussa maassa edelleen varsin korkea.  

Pietarissa ilmaantuvuus on tällä hetkellä 187 tapausta 100 000:ta ihmistä kohden, kun se Suomessa on 52. Tanskassa ilmaantuvuus on 200 tapausta per 100 000 ihmistä.

”Paikan päälle peleihin matkustamiseen liittyy merkittävä tartunnan riski, sillä vaikka yleisömääriä on rajoitettu, katsojia on stadioneilla tuhansia ja osa heistä voi tulla maista, joissa tartuntoja on yhä runsaasti. Suomeen palaava kisaturisti voi huonolla tuurilla tartuttaa esimerkiksi läheisiään”, Salminen sanoo. 

”Myös kerran rokotettu saattaa saada tartunnan ja voi myös tartuttaa tautia eteenpäin”, hän lisää.

Useat maat rajoittavat maahantuloa

Useat maat Suomi mukaan lukien rajoittavat maahantuloa koronan takia. Esimerkiksi Tanska vaatii maahantulijoilta tällä hetkellä negatiivisen testitodistuksen, joka on otettu enintään 48 tuntia ennen lähtöä. Toinen testi pitää ottaa 24 tuntia maahan saapumisen jälkeen, pois lukien alle 12-vuotiaat. 

Venäjän viranomaisilta odotetaan parhaillaan tietoa, millä edellytyksillä EM-kisaturistit pääsevät maahan.

Jos kisoihin kaikesta huolimatta lähtee paikalle, kannattaa huomioida, että negatiivisen testitodistuksen joutuu Suomesta lähtiessä hankkimaan yksityisestä terveydenhuollosta omalla rahalla. Lisäksi kannattaa varmistaa, että matkavakuutus on voimassa ja tehdä ulkoministeriölle matkustusilmoitus hätä- ja kriisitilanteita varten.

Tällä hetkellä Suomeen palaajilla on edessään pakollinen terveystarkastus heti rajalla ja jos matkustajalla ei ole todistusta negatiivisesta testistä, edessä on myös koronatesti rajalla. Lisäksi kaikkien maahantulijoiden tulee mennä uuteen testiin aikaisintaan 72 tunnin sisällä maahantulosta. Testien välinen aika tulee pysytellä omaehtoisessa karanteenissa.

THL on suositellut, että kaikki henkilömatkustajia kuljettavat kuljetusyhtiöt ja varustamot edellyttävät negatiivista koronatestitulosta kaikilta Suomeen tulevilta matkustajilta, myös Suomen kansalaisilta. 

”Kannattaa selvittää etukäteen, vaatiko kuljetusyhtiö negatiivinen testituloksen, jotta paluukyytiin pääsee, ja missä tällaisen testin tekeminen tarvittaessa ulkomailla onnistuu. Samalla kannattaa pohtia, mitä tapahtuu, jos sairastuu matkan aikana koronaan. Hyvin tärkeää on muistaa, että sairaana ei saa matkustaa”, sanoo johtava asiantuntija Jari Jalava THL:stä.   

Yhteistyötä Palloliiton kanssa

THL on EM-kisojen osalta yhteydessä Suomen Palloliittoon. Tarkoituksena on varmistaa yhteistyössä, että kisoihin matkustavat saavat ohjeet siitä, miten matkan aikana voi suojautua koronavirukselta. 
Lisäksi matkustajia informoidaan rajojen testaus- ja muista käytännöistä.

Lisätietoja:

Matkustaminen ja koronaviruspandemia

Matkustusilmoitus

Mika Salminen
johtaja
THL
p. 029 524 8454

Jari Jalava (matkustusohjeet)
johtava asiantuntija
THL
p. 029 524 6629
[email protected]
 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi pääuutinen - thlfi