THL uudistaa koronaviruksen jätevesiseurannan viikkoraportin kuvaajia

Julkaisuajankohta 25.11.2021

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) uudistaa tällä viikolla koronaviruksen jätevesiseurannan viikkoraportin kuvaajia. Uudet kuvaajat otetaan käyttöön perjantaina 26.11. julkaistavassa viikkoraportissa. Lisäksi kuvaajat julkaistaan hybridistrategian seurantaraporteissa joka toinen viikko torstai-iltapäivisin 25.11. alkaen.

Edeltävinä viikkoina koronaviruksen jätevesiseurannan RNA-lukumäärissä on esiintynyt suurta vaihtelua eri seurantapisteissä. Koronaviruksen RNA:n eli geeniperimän määrää jätevesissä mitataan kerran viikossa sunnuntaista maanantaihin kerätyistä 24-tunnin kokoomanäytteistä. Vaihtelun osasyynä on mitattavan määrän suurentuminen, mikä vaikuttaa myös lukumäärän vaihteluväliin.

”Olemme tehneet muutoksia koronaviruksen RNA:n määrän muutosten raportoinnissa käytettäviin kuvaajiin jätevesiseurannan tulosten tulkinnan helpottamiseksi”, kertoo THL:n johtava asiantuntija Tarja Pitkänen.

Muutoksia on tehty viivakuvaajaan, jossa esitetään 14 jätevedenpuhdistamon näytteiden RNA-määrä yhteensä sekä nuolikuvaajaan, joka näyttää koronavirus-RNA:n määrän muutoksen kahden viimeisimmän seurantaviikon välillä jätevesiseurantapaikkakunnilla.

Koronavirus-RNA:n määrän muutos tällä viikolla kerätyissä jätevesinäytteissä verrattuna viime viikkoon osoittaa, että koronavirusmäärä oli korkeimmalla tasolla Helsingissä, Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Tampereella ja Turussa.

Koronaviruksen esiintyminen ja SARS-CoV-2 RNA-lukumäärän muutos kahden viimeisimmän mittauskerran aikana kerätyissä jätevesinäytteissä 

Uudistetuissa kuvaajissa RNA-lukumäärää kuvaavat akselit esitetään logaritmisina. Tällöin on helpompi havaita merkitykselliset muutokset. Lisäksi viivakuvaajassa painotetaan jatkossa pidemmän aikavälin, viiden peräkkäisen mittauskerran perusteella määritettyä trendiä, eikä niinkään viimeisintä tulosta yksittäisistä näytteistä. Samassa yhteydessä viivakuvaajalla esitettyä ajanjaksoa lyhennetään. Jatkossa kuvaajissa esitetään tuloksia viimeisen 12 kuukauden ajalta.

Koronaviruksen RNA-määrän pidemmän aikavälin trendi 14 puhdistamon jätevedessä Suomessa yhteensä on ollut nouseva jo usean viikon ajan

SARS-CoV-2-viruksen RNA-kopioiden määrä viikoittain kerätyissä jätevesinäytteissä yhteensä 

Koronaviruksen jätevesiseuranta tukee muita epidemian mittareita 

Jätevesiseurannan tuoma tilannekuva koronaviruksen lukumääristä on testausaktiivisuudesta riippumaton ja tukee muita epidemian mittareita. Viimeisimpien jätevesiseurannan mittauskertojen perusteella koronaviruksen RNA:n kokonaismäärä Suomen jätevesissä on noususuunnassa. Tällä viikolla (21.–22.11.2021) kerätyissä jätevesinäytteissä koronaviruksen perimää havaittiin edellisviikkojen tapaan kaikilla seurantapaikkakunnilla.

Tuoreimmissa tuloksissa Porin jätevedessä koronaviruksen perimän määrä on kuitenkin niin pieni, että se jää alle menetelmän määritysrajan, eikä lukumäärää voida arvioida luotettavasti.

THL:n aiemmin julkaisemassa tutkimuksessa havaittiin, että viemäriverkoston alueella tarvittiin yli 200 COVID-19 tapausta edeltävän kahden viikon ajanjaksolla ennen kuin koronaviruksen RNA-määrä jätevedessä ylitti menetelmän määritysrajan 95% todennäköisyydellä. Tutkimus tehtiin ajanjaksolla 3.8.2020-31.5.2021, jolloin painotettiin laajemmin kaikkien oireisten henkilöiden koronavirustestausta.

Koronaviruksen RNA-lukumäärä tutkitaan viikoittain 13 paikkakunnan jätevesinäytteistä: Espoon, Helsingin, Hämeenlinnan, Joensuun, Jyväskylän, Kouvolan, Kuopion, Lappeenrannan, Oulun, Porin, Tampereen, Turun ja Vaasan jätevedenpuhdistamoilta. Lisäksi Rovaniemeltä kerätään näyte kahden viikon välein. Näytteissä havaitut koronaviruksen RNA-lukumäärät päivittyvät verkkosivuille kerran viikossa perjantaisin klo 12.

Lisätietoja:

Tarja Pitkänen
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 6315
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto Ympäristöterveys jätevesitutkimus - thlfi koronavirus - thlfi news ympäristöterveys - thlfi