Tutkimus: Koronarokotuksilla estettiin Suomessa noin 7 300 koronataudista johtuvaa kuolemaa maaliskuun 2022 loppuun mennessä

Julkaisuajankohta 12.1.2023

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) alustavan analyysin mukaan koronarokotuksilla estettiin yli 7 300 koronataudista johtuvaa kuolemaa ajalla 27.12.2020–31.3.2022. Tarkka tulos oli 7 321 ja 95 prosentin luottamusväli 6602–8084. Lisäksi rokotuksilla saatettiin estää yli tuhat kuolemaa, joissa koronatauti olisi ollut myötävaikuttavana tekijänä.

Tiedot selviävät THL:n vielä julkaisemattomasta rekisterianalyysistä. Analyysin mukaan rokotuksilla estettiin erityisesti yli 70-vuotiaiden ja muiden riskiryhmien kuolemia. Rokotukset estivät kuolemia myös nuoremmissa ikäryhmissä. Esimerkiksi riskiryhmien ulkopuolisilla 30–39-vuotialla estettiin noin 30 (tulos 29, 95 prosentin luottamusväli 10–54) koronataudista johtuvaa kuolemaa.

”Tutkimuksen mukaan estettyjä kuolemia oli yli kolme kertaa enemmän kuin koronakuolemia, joita oli seurantajaksolla 1 753. Rokotuksilla on ollut merkittävä vaikutus vaikeiden koronatautitapausten estämisessä. Ilman rokotuksia vaikeita tapauksia olisi ollut huomattavasti enemmän”, sanoo THL:n tilastotutkija Ulrike Baum.

Kolmas rokoteannos tehokas erityisesti iäkkäiden koronakuolemien ehkäisyssä

Koronarokotuksia on annettu väestölle joulukuusta 2020 lähtien. Riskiryhmien ulkopuolisille 18–59-vuotiaille suositellaan kolmen ja 60–64-vuotiaille neljän koronarokotuksen sarjaa. 65 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville suositellaan syystalven varianttiräätälöityä tehosteannosta riippumatta aiemmin saaduista annoksista.  

Analyysin mukaan kolmannella rokoteannoksella koronakuolemia estettiin seuranta-aikana noin 1 300 (tulos 1297, 95 prosentin luottamusväli 1046–1537) erityisesti yli 70-vuotiailla. Sen sijaan kolmannen annoksen vaikutus alle 60-vuotiaiden terveiden ihmisten koronakuolemien ehkäisyyn oli vähäinen.

”Riskiryhmien ulkopuolisilla työikäisillä nykyisen suosituksen mukaiset rokotukset vähentävät merkittävästi vaikeita tautitapauksia. Kaksi tai kolme rokotusta saaneilla alle 60-vuotiailla tunnistettujen riskiryhmien ulkopuolisilla todettiin seuranta-aikana vain viisi koronataudista johtuvaa kuolemaa. Luku on matala, kun se suhteutetaan esimerkiksi kahdesti rokotettuihin 70–79-vuotiaisiin, joilla todettiin yhteensä 112 koronataudista johtuvaa kuolemaa”, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Eero Poukka.

”Jotta koronakuolemien määrää saataisiin jatkossa pienennettyä Suomessa, rokotukset pitäisi kohdentaa ikääntyneille ja muille riskiryhmille. Yksi esimerkki on uusien tehosteannosten antaminen. Tällä hetkellä THL:ssä selvitämme, milloin lisätehosteannosta tulisi suositella näille ryhmille”, Poukka jatkaa.

Rokotteiden tehon seuranta jatkuu myös uusien varianttien osalta

THL jatkaa koronarokotteiden tehon seurantaa tulevina vuosina. Rokotteiden tehoa arvioidaan myös uusien koronavarianttien osalta. Lisäksi tutkitaan viime syksynä käyttöön otettujen varianttiräätälöityjen rokotteiden mahdollisesti tuomaa lisäsuojaa vakavia tautimuotoja ja koronakuolemia vastaan. 

Tietoja käytetään koronarokotussuositusten arvioinnissa. 

Lisätiedot 

Koronarokotteiden tehoa käsitellään myös Tiedekulman Uuden tiedon klubilla 12.1. klo 18:15. Tapahtumaa voi seurata suorana verkossa ja tallenne tapahtumasta tulee katsottavaksi jälkikäteen Tiedekulman verkkosivuille.

Rokotteet ja koronavirus

Eero Poukka
asiantuntijalääkäri
THL
puh. 029 524 7956
[email protected]

Ulrike Baum
tilastotutkija
THL
puh. 029 524 7504
[email protected]
 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi rokotukset - thlfi