Viikolla 10 jälleen runsaasti uusia koronavirustapauksia

Julkaisuajankohta 18.3.2021

Epidemiatilanne Helsingin ja Uudenmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla jatkuu hankalana. Viimeisten parin viikon aikana erikoissairaanhoidon ja erityisesti tehohoidon tarve on kasvanut näillä alueilla huomattavasti. 

Viikolla 10 (ajalla 8.3.-14.3.) todettiin koko maassa yhteensä lähes 4800 uutta tapausta, mikä on yli 300 tapausta enemmän kuin edellisellä viikolla. Tämä on suurin viikoittain raportoitujen uusien tautitapausten määrä koko epidemian aikana. Valtakunnallisen tilanteen merkittävän heikentymisen vuoksi on perusteltua, että alueilla pidetään yllä ja lisätään ennakoivasti tehokkaita ja kattavia keinoja tartuntojen estämiseksi ja terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi.

Uusien tapausten ilmaantuvuus viikolla 10 oli 86 tapausta 100 000 asukasta kohden, kun luku edellisellä viikolla oli 80. Viimeisen kahden viikon seurantajakson (viikot 9-10) yhteenlaskettu tapausmäärä oli lähes 9200 uutta tapausta, mikä on lähes 1700 enemmän kuin sitä edeltävien kahden viikon tapausmäärä. Uusien tapausten ilmaantuvuus oli 166 tapausta 100 000 asukasta kohden, kun vastaava luku edeltävällä kahden viikon jaksolla oli 136. 

Arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 1,0-1,2 (90 % todennäköisyysväli), kun se viikkoa aikaisemmin oli 1,1-1,3. Vaikka epidemia on valtakunnallisesti edelleen kiihtynyt, käytössä olevat suositus- ja rajoitustoimet ovat todennäköisesti jonkin verran hidastaneet epidemian kasvuvauhtia. Etenkin Ahvenanmaan maakunnassa ja Satakunnan sairaanhoitopiirin alueella epidemiatilanne on parantunut.

Myös koronavirusrokotusten merkitys taudin hillitsemisessä alkaa vähitellen näkyä, ja rokotukset etenevät hyvin kaikilla erityisvastuualueilla. Keskiviikkoon 17.3.2021 mennessä yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä yli 75 % ja yli kolmannes 75-79-vuotiaista on saanut ainakin yhden rokoteannoksen. THL raportoi päivittäin tietoa rokotusten etenemisestä verkkosivuillaan. 

Viikolla 10 koronatestejä tehtiin yli 147 000, yli kaksinkertainen määrä vuodenvaihteeseen verrattuna.
Positiivisten näytteiden osuus kaikista näytteistä viikolla 10 oli noin 3,2 %. 

Koko maassa uusien kotimaisten tartuntojen tartunnanlähde saatiin selvitettyä 59 %:ssa tapauksista. Uusista tartunnoista kolmannes todettiin henkilöillä, jotka olivat tartunnan toteamishetkellä karanteenissa. Tämä on edellisiä viikkoja hieman suurempi osuus. Ulkomailla saatujen tartuntojen osuus oli 1,7 %, ja näistä aiheutuneiden jatkotartuntojen osuus jäi alle prosenttiin kaikista tartunnoista.

Tartuntoja todetaan edelleen eniten työikäisillä, varsinkin nuorilla aikuisilla. Viikolla 11 noin 81 % kaikista tapauksista todettiin alle 50-vuotiailla ja lähes puolet alle 30-vuotiailla. Alle 10-vuotiaiden osuus tapauksista oli noin 11 % ja 10-19-vuotiaiden osuus noin 14 %. 

Erikoissairaanhoidon ja tehohoidon tarve lisääntynyt nopeasti

Viimeisten parin viikon aikana erikoissairaanhoidon tarve on kasvanut huomattavasti, ja etenkin viime päivinä myös tehohoidon tarve on lisääntynyt nopeasti. Sairaalahoidossa oli 17.3. kaikkiaan 278 potilasta covid-19-taudin vuoksi: perusterveydenhuollon osastoilla 79, erikoissairaanhoidossa 143 ja teho-osastoilla 56 potilasta. Tautiin liittyviä kuolemantapauksia oli 17.3.2021 mennessä raportoitu yhteensä 804.

Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat THL:n sivuilla. 

Lisätietoja:

Mika Salminen (epidemiatilanne) 
johtaja
THL
[email protected]

Taneli Puumalainen (epidemiatilanne)
ylilääkäri
THL
[email protected]

Simopekka Vänskä (ennustemallit) 
erikoistutkija
THL
[email protected]

Liisa-Maria Voipio-Pulkki  (tilannekuva- ja mallinnustyöryhmä) 
strategiajohtaja
STM
[email protected]

Pasi Pohjola (tilannekuva- ja mallinnustyöryhmä)
johtaja
STM
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto infektiotaudit - thlfi korona - thlfi koronavirus - thlfi rokotukset - thlfi