Palvelujärjestelmän ulkopuolella kertyvä tieto hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtamisen käyttöön (PUHTI)

Kiireisiä ihmisiä kadulla.

 

Kesto:

1.9.2019-31.12.2025

Vastuuyksikkö:

Tiedolla johtaminen ja vertaiskehittäminen -yksikkö (HYPA)

Muualla verkossa:

Hankkeessa selvitetään palvelujärjestelmän ulkopuolelta kertyvän tiedon hyödyntämismahdollisuuksia terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen johtamisessa.

Tavoite

Hankkeen tavoitteena on Kuvassa on esitetty palvelujärjestelmän ulkopuolella kertyvän tiedon lähteet mm. twitter, elintarvikekaupat, älykello.

  • tutkia uusien tietolähteiden hyödyntämisen mahdollisuuksia terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta 
  • saada ajantasaista tietoa väestön hyvinvointi- ja terveyshaasteista paikkakohtaisesti ihmisten arjessa kertyvää tietoa hyödyntäen
  • täydentää palvelujärjestelmästä, kyselyistä ja tutkimuksista kertyvää tietopohjaa
  • kehittää ja tuottaa malli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun sekä resursointiin kunnan ja hyvinvointialueen suunnittelijoille ja päättäjille, joka mahdollistaa nopean reagoinnin esiin nouseviin haasteisiin

Toteutus

Hankkeen lähtökohtana on kerätä yhteen muuta kuin palvelujärjestelmän tuottamaa tietoa.

Hankkeessa kootaan eri tietolähteistä saatavat tiedot yhdeksi tietovarannoksi. Tiedosta tuotetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtamisessa tarvittavia ennusteita, tilannekuvia ja indikaattoreita tiedonlouhinnan ja tilastollisen oppimisen avulla.

PUHTI-hankkeen tiedonkeruuta ja raportointia testattiin vuoden mittaisessa pilottiprojektissa Tampereen kaupungissa.

Aikajana hankkeen vaiheistuksesta vuosina 2021-2022: Valmistelu, Yhteistyösopimukset, Tiedonkeruu, Tietovarannon muodostaminen, Big Data haltuun tekoälyä hyödyntäen, Aluekohtaiset analyysit, Käyttöliittymän testaus ja automatisointi, Uusien aineistojen tiedonkeruu ja Tieto hyödynnettäväksi kunnan HYT-työhön.

Pilottivaiheessa aineistojen ja indikaattoreiden määrä oli rajattu. Ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena oli hyödyntää

  • elintarvikeliikkeiden myyntitietoja
  • väestön liikunta-aktiivisuustietoja
  • somekeskusteluja

Vuosina 2021—2022 mukana olivat Tampereen, Turun ja Helsingin kaupungit sekä Pirkanmaa alueena.  

Toisen vaiheen teemoiksi valittiin:

  • Nuorten syrjäytyminen
  • Alueellinen eriytyminen
  • Terveellinen ruokavalio
  • Liikunta ja harrastaminen
  • Päihteet

Pilotin ja toisen vaiheen myönteisten kokemusten perusteella hanketta päätettiin jatkaa laajemmalla jatkokaudella 2023—2025, johon mukaan lähtivät myös Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Espoon ja Vantaan kaupungit.

Yhteistyökumppanit

 

Sekä Elixia, Kesko Oyj, Kuntokeskus Liikku Oy, Mieli ry, Olympiakomitea, SOK, Suomen Golfliitto, Suomen Palloliitto, Suomen Kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys, Turun yliopisto, Voimisteluliitto, Koripalloliitto, Taitoluisteluliitto, Suomen Asiakastieto Oy, Telia Company.