Ehdotus omaishoidon tuen myöntämisperusteiksi

THL selvitti omaishoidon tuen myöntämisperusteiden nykytilanteen STM:n toimeksiannosta. Nykyisin kunnilla ja kuntayhtymillä on käytössä eri määrä palkkioluokkia ja niissä erilaisia myöntämisperusteita, myös omaishoidon tuen hoitopalkkiot ovat eri suuruisia. Myöntämisperusteiden ja hoitopalkkioiden yhtenäistäminen lisäisi omaishoitajien ja hoidettavien yhdenvertaisuutta valtakunnallisesti.

THL ehdottaa, että

  • sopimusomaishoidosta maksettavaan palkkioon tulisi kolme luokkaa sen mukaisesti, kuinka sitovaa hoito on
  • korkeimpaan, sitovimman omaishoidon luokkaan, tulisi lisää yksi vapaavuorokausi
  • lakiin tulisi uusi kevyen tuen luokka, jonka kohdentamisesta ja käytön laajuudesta päättäisi hyvinvointialue.

Vuoden 2021 aikana sopimusomaishoitajia oli 50 200. Myöntämisperusteet on THL:n ehdotuksessa yhtenäistetty siten, että nykyisiä omaishoidon sopimuksia ei jouduta irtisanomaan ja että sopimusomaishoitajien määrä kasvaa maltillisesti, arviolta noin 6100 henkilöllä. 

Tällä hetkellä noin 70 prosenttia hoitajista eli noin 35 000 henkilöä saa alinta omaishoidon tuen palkkiota. Tässä joukossa on myös esimerkiksi ympärivuorokautisesti omaistaan hoitavia. Kaikkiaan 6800 omaishoitajaa eli joka kahdeksas siirtyy ehdotuksessa nykyistä korkeampaan palkkioluokkaan. Noin 3 000 omaishoitajan palkkio puolestaan pienenisi vähintään noin 150 euroa kuukaudessa, mikä voisi vaikuttaa merkittävästi heidän taloudelliseen tilanteeseensa. THL esittää näiden hoitajien muutosturvaksi siirtymäaikaa, jonka aikana heille maksettaisiin samansuuruista omaishoidon palkkiota kuin aiemmin.

Ylimmässä palkkioluokassa olevien omaishoitajien yhden vuorokauden lisävapaa koskisi noin 8500:aa omaishoitajaa.

Ehdotus nostaisi omaishoidon tuen menoja noin 100–130 miljoonalla eurolla. Laskelmassa on otettu huomioon

  • uusien sopimusomaishoitajien palkkiot ja vapaiden kustannukset (noin puolet summasta)
  • nykyisten sopimusomaishoitajien palkkioiden kasvu (noin viidesosa summasta)
  • hyvinvointialuekohtaisen kevyen tuen luokan perustaminen
  • ylimmän sitovuusluokan lisävapaavuorokausi
  • myöntämisperusteiden arvioinnista syntyvä ylimääräinen työ.

THL:n ehdotuksessa palkkiotasoksi on valittu nykypalkkioiden keskitaso. Vaikutusarviossa on laskettu kustannukset myös vaihtoehtoiselle korkeammalle palkkiotasolle. Arvio on tehty tämänhetkiseen tilanteeseen verrattuna. Hyvinvointialueiden aloitettua toimintansa 1.1.2023 omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot on yhtenäistettävä hyvinvointialueen sisällä. Koska alueiden myöntämisperusteet tulevat muuttumaan nykyisestä, kustannusvaikutukset tulee arvioida uudelleen mahdollisen lainvalmistelun yhteydessä. 

Kansallisten omaishoidon tuen myöntämisperusteiden käyttöönotto vaatii lakimuutoksen, joten arvion mukaan kansalliset perusteet voisivat tulla voimaan 2—3 vuoden päästä. THL ei päätä omaishoidon palkkioiden tasosta, vaan se on poliittinen päätös, joka tulee tehdä lakiuudistuksen yhteydessä.

THL ehdottaa omaishoidon tuen myöntämisperusteiden yhtenäistämistä - ehdotus lisäisi omaishoitajien määrää ja tuen menoja (Tiedote 14.9.2022)

Omaishoidon tuen kansalliset myöntämisperusteet - THL:n ehdotus (Julkari)