Asiantuntijatyö

Kuvassa SOILA-hankkeen asiantuntijat. SOILA-koordinaatiohankkeen tunniste, THL:n logo, Pesäpuu ry:n logo sekä Lastensuojelun Keskusliiton logo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Tanja Hirschovits-Gerz, hankepäällikkö

Tehtäväni on mahdollistaa, luotsata ja tukea SOILA-koordinaation menestyksellistä toteutusta konsortiona. 

Olen taustaltani terveydenhuollon ammattilainen ja sosiaalipsykologi (YTT) ja tuotekehittäjä. Olen 30 vuoden ajan toiminut heikoimmassa asemassa olevien yhdenvertaisen kohtelun ja palveluiden kehittämisen parissa: käytännön asiakastyötä, yhdessä kehittämistä, tutkimusta, opetustyötä, koordinointia ja kehittämistyön hallinnointia.

Minut saa innostumaan nuorten asiat, monialainen ja verkostoiva yhdessä kehittäminen asiakkaat mukaan ottaen. Motto: lähdetään rohkeasti yhteiselle oivallusten matkalle lastensuojelun uudistamiseksi sosiaalisten innovaatioiden keinoin. 

tanja.hirschovits-gerz(at)thl.fi 
+358 (0) 295247954 
@tanja_hg

Niina Weckroth, hankekoordinaattori

Aiemmin olen työskennellyt lastensuojelun tutkimuksen ja kehittämisen parissa. SOILA-hankkeessa olen muun muassa kokoamassa valtakunnallista verkostoa yhteiskehittämisen tueksi ja vastaan hankkeille järjestettävien sosiaalisten innovaatioiden valmennusten ja muiden verkostoivien tilaisuuksien käytännön koordinaatiosta, suunnittelusta ja toteutuksesta. 

niina.weckroth(at)thl.fi 
+358 (0) 295247785 

Tuula Jäppinen, erikoissuunnittelija

Tehtäväni on auttaa hankkeiden valmistelu- ja toteutusvaiheessa uusien sosiaalisten innovaatioiden yhteiskehittämistä nuorten tarpeiden pohjalta sekä miettiä yhdessä hakijoiden kanssa keitä hanke- ja kehittämistyössä pitäisi olla mukana sosiaalisten innovaatioiden käyttöönottamiseksi myös laajemmin Suomessa.  

Olen taustaltani palvelumuotoilija ja hallintotieteiden tohtori (HT) ja väitellyt käyttäjälähtöisistä innovaatioista. Olen aiemmin toiminut innovaatio- ja ennakointitehtävissä. Siirryin SOILAan Kuntaliitosta. MInut saa innostumaan ideoiminen ja uuden luominen yhdessä toisten kanssa. Motto Uusilla vaihtoehdoilla eteenpäin! 

tuula.jappinen(at)thl.fi 
+358 (0) 29 524 8441 
@Tujappi

Susanna Kalliola, erityisasiantuntija

Tehtäväni on tarjota konsortiossa ja kehittämishankkeisiin lastensuojelun substanssin erityisosaamista sekä näkökulmia. 

Olen taustaltani VTM, sosiaalityöntekijä sekä sosionomi AMK ja työskennellyt monipuolisesti lastensuojelun eri tehtävissä, niin asiakastyössä kuin kehittämistehtävissä. Lisäksi olen kouluttautunut ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. 

Minut saa innostumaan oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus. Olen innokas puhumaan lasten oikeuksista, eettisyydestä sekä arvoista ja vielä lisää innostun ihmisten aidosta halusta ja aktiivisuudesta tavoitella toimivaa ja reilua yhteiskuntaa. Mottoni: Me-hengellä, dialogisuudella, uteliaisuudella ja yhdessä tutkimisella päästään pitkälle! 

susanna.kalliola(at)thl.fi 
+358 (0) 29 524 8364 
@susannakalliola

Soila Veltheim, erikoissuunnittelija

Vastaan SOILA-koordinaatiohankkeen viestinnästä THL:n päässä. 

Olen taustaltani ETM, yhteisömanageri ja palvelumuotoilija.  Olen tehnyt viestinnän asiantuntijatehtävissä mielenkiintoisia ja innostavia hankkeita pitkään, ensimmäisiä tehtäviäni oli olla mukana rakentamassa Lastensuojelun käsikirjaa.

Yhteistyössä on voimaa, ja yksi mottoni on: Kaikki järjestyy. Se heijastaa ratkaisukeskeistä näkökulmaani ja optimistista asennetta. Kehittäminen ja ideointi on lähellä sydäntäni, ja yhdessä sekin on paitsi tuottavaa, niin tosi antoisaa!

soila.veltheim(at)thl.fi
+358 (0) 29 524 7623

Lastensuojelun Keskusliitto

Petri Paju, hankekoordinaattori

Tehtäväni on toteuttaa Lastensuojelun Keskusliiton osuuksia SOILAssa, järjestöjen tukemista, osallisuusasioita ja lastensuojelun teemoja. Olen taustaltani nuorisotyöntekijä ja sosiologi (YTT). Olen tehnyt pitkän pätkän työtä kolmessa minulle tärkeässä järjestössä; yksi niistä on tieteellinen seura, toinen lasten lomajärjestö ja kolmas nykyinen työnantajani LSKL. Minut saa innostumaan se, kun ei ole ihan liian helppoa eikä liian kova kiire. Motto: jalkapallo ei ole elämää suurempaa, mutta ei se pienempääkään ole. 

petri.paju(at)lskl.fi 
+358 (0) 50 578 0259 

Marianne Peltoniemi, viestintä- ja verkostokoordinaattori

Vastaan SOILA-koordinaatiohankkeen viestinnästä ja erityisesti uutiskirjeestä. Tehtäväni on muodostaa ja kehittää SOILAn maanlaajuista verkostoa ja tukea kehittämishankkeiden ideoinnissa ja suunnittelussa. Haluan olla luomassa vuorovaikutteista viestintäympäristöä, jossa eri sidosryhmät voivat osallistua innovaatioiden kehittämiseen ja antaa myös palautetta prosessien eri vaiheissa. Taustaltani olen muun muassa valokuvaaja ja yhteisöpedagogi AMK & YAMK. Olen toiminut sosiaalialan järjestöissä viestinnän ja toiminnan kehittämisen parissa 15 vuotta. Minulla on myös palvelumuotoilusta taustaa. Lapsen oikeudet ja erityisesti vammaisten lasten osallisuus ja hyvinvointi ovat lähellä sydäntäni. Mottoni on yhdessä olemme enemmän. 

marianne.peltoniemi(at)lskl.fi 
+358 (0) 44 770 9873 

Pesäpuu ry

Helena Inkinen, kehittämispäällikkö

Tehtäväni on edistää asiakkaiden kanssa yhdessä kehittämisen kulttuuria sekä tukea toimijoita kehittämishankkeiden ideoinnissa ja suunnittelussa, jotta asiakkaiden tuottamaa tietoa lastensuojelun kehittämistarpeista otettaisiin huomioon ja heidän toimijuutensa tämän palvelujärjestelmän kehittämisessä tunnustettaisiin. Taustaltani olen toiminut itse kokemusasiantuntijana, valmistunut AMK Restonomiksi (Hotelli- ja ravintoalan liikkeenjohdon koulutusohjelma) sekä opiskelen parhaillaan YAMK-koulutuksessa Strategisen johtamisen koulutusohjelmassa Tradenomiksi. Lisäksi olen jo 10 vuoden ajan työskennellyt lastensuojelun kehittämisen ja kokemusasiantuntijuuden teemojen parissa. Minut saa innostumaan se, että pystyn luomaan sellaiset puitteet, joissa myös lastensuojelun asiakkaat voivat olla turvallisesti ja tasavertaisina mukana kehittämässä. Mottoni on, että osallisuudessa on kyse ennen kaikkea asenteista!   

helena.inkinen(at)pesapuu.fi 
+358 (0) 40 705 3876 
@helenainkinen

Jenna Antikainen, kokemustaustainen asiantuntija

Tehtäväni on olla tukemassa nuorten mukana oloa SOILAn kehittämisessä.  

Olen taustaltani Sosionomi (AMK). Olen toiminut lastensuojelun kokemusasiantuntijana ja minulle on kertynyt työkokemusta lastensuojelusta sekä mielenterveyspuolelta. Lastensuojelun kehittäminen on lähellä sydäntäni omien kokemuksieni myötä. 

Minut saa innostumaan nuorten äänen esille tuominen, tasavertaisuus ja yhdessä tekeminen. Mottoni on ikinä ei voi unelmoida liikaa! 

jenna.antikainen(at)pesapuu.fi 
+358 (0) 45 1979 396