Teknologiaa hyödyntävä elintapaohjelma ikääntyvien aivoterveyden edistämiseksi (LETHE)
LETHE-pilottitutkimus oli satunnaistettu kontrolloitu tutkimus, jonka tavoitteena oli selvittää teknologiaa ja digitaalisia työkaluja hyödyntävän monipuolisen elintapaohjelman soveltuvuutta ikääntyville. Tutkimus toteutettiin samanaikaisesti Suomessa (THL), Ruotsissa (Karolinska Institutet), Italiassa (Perugian yliopisto) ja Itävallassa (Wienin lääketieteellinen yliopisto). Tutkimukseen osallistui yhteensä noin 160 henkilöä, 40 per maa. Osallistujat olivat 60–77-vuotiaita henkilöitä, joilla oli joitain muistisairauksien riskitekijöitä ja jotka olivat kiinnostuneita älylaitteista ja esimerkiksi älypuhelimen käyttö oli heille tuttua.
Tutkimuksen sisältö
Tutkimuksessa osallistujille tarjottiin elintapaohjelma, johon sisältyi ohjausta mm. ravinnosta, liikunnasta, stressinhallinnasta, unesta ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijöistä. Ohjausta annettiin sekä kasvotusten että mobiilisovelluksen kautta. Tutkimus kesti kunkin osallistujan osalta kaksi vuotta.
Tutkimuksen tavoitteet
Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, onko digiavusteinen elintapaohjelma mielekäs ja hyödyllinen keino parantaa elintapoja ja onko sitä helppoa noudattaa. Lisäksi tarkasteltiin elintapojen ja muiden riskitekijöiden muutoksia tutkimuksen aikana ja selvitettiin muistisairauksien ja ikääntymisen taustalla vaikuttavia mekanismeja hyödyntäen mm. tekoälyä ja koneoppimista.
Tutkimuksen tiedokeruuvaihe on päättynyt ja tulosten analysointi on aloitettu.