Euroopassa on havaittu E. coli -kantojen lisääntymistä, joilla on NDM-5-karbapenemaasigeeni - liittyy matkailuun Afrikassa ja Aasiassa
Euroopan tautikeskus ECDC havaitsi vuonna 2019 tehdyssä kyselyssä NDM-5-karbapenemaasia tuottavien E. coli -bakteerien määrän lisääntyneen Euroopassa. Tämän jälkeen 13 maata, Suomi mukaan luettuna, toimitti yhteensä 874 NDM-5 E. coli -kannan kokogenomisekvensointi- sekä epidemiologiset tiedot vuosilta 2012- 6/2022 analysointia varten.
Analyysissa NDM-5-geeniä havaittiin useaa eri sekvenssityyppiä olevissa bakteerikannoissa. Tämä kertoo NDM-5-geenin laaja-alaisesta siirtymisestä bakteerikannasta toiseen. Lähes kolmannes näistä bakteereista oli aiheuttanut infektion, mikä korostaa ilmiön kliinistä merkitystä.
Potilaista 84 prosenttia oli viimeisen puolen vuoden aikana matkustanut Euroopan ulkopuolella, useimmiten Afrikassa tai Aasiassa. Tapausten suuri määrä osoittaa, että NDM-5-karbapenemaasia tuottavan E. colin kiivas maailmanlaajuinen leviäminen on käynnissä.
Tautitaakan mahdollinen kasvu huolestuttaa
E. coli -bakteerien karbapeneemiresistenssi on ollut toistaiseksi Euroopan alueella vähäistä, mutta nyt tehty havainto herättää huolta tulevasta. Arviolta yli puolella tutkituista kannoista oli NDM-5-resistenssigeenin lisäksi muitakin resistenssitekijöitä. Se viittaa moniresistenssiin, jolloin potilaiden hoitovaihtoehdot ovat hyvin rajalliset.
Euroopan tautikeskus varoittaa, että jos tällaiset kannat pääsevät leviämään terveydenhuollossa ja ne kasvattavat karbapeneemeille resistenttien E. colien osuutta, E. coli -infektioiden aiheuttama tautitaakkaa Euroopan alueella tulee kasvamaan. Suomessa ongelmaa voidaan torjua selvittämällä potilaan matkustushistoria hoitolaitokseen saapuessa ja ottamalla tarvittaessa seulontanäyte.
Antibioottiresistenssi tarkoittaa, että bakteeri kykenee vastustamaan antibioottia eli tulee sille resistentiksi. Tästä seuraa, että kyseistä antibioottia ei voi enää käyttää tämän bakteerin aiheuttamien infektioiden hoidossa. Karbapeneemit ovat β-laktaamiryhmään kuuluvia antibiootteja.
E. coli on yleinen suoliston bakteeri ja osa ihmisten normaaliflooraa, mutta myös yleinen vakavien infektioiden aiheuttaja. Se on yleisin verenmyrkytysten ja virtsatieinfektioiden aiheuttaja Euroopan alueella.
Lisätiedot
Lisätietoa karbapaneemiresistenssistä (THL)
Ohje moniresistenttien mikrobien tartunnantorjunnasta (THL)
Kati Räisänen
erityisasiantuntija
THL
p. 029 524 7094
[email protected]