Haku helmikuussa käynnistyviin THL:n RAI-kouluttajakoulutuksiin on auki
THL:n RAI-kouluttajakoulutukset jatkuvat jälleen keväällä 2023. Ensimmäiset koulutusryhmät aloittavat helmikuussa. Haku koulutusryhmiin on auki 21.11.2022 saakka.
THL:n RAI-kouluttajakoulutus valmentaa iäkkäiden palveluissa työskenteleviä ammattilaisia RAI-kouluttajiksi, jotka kouluttavat organisaationsa henkilöstöä RAI-arvioinnin tekoon. Koulutus opastaa RAI-välineistön ja RAI-arvioinnin periaatteisiin sekä valmentaa tulevan RAI-kouluttajan järjestämään omia RAI-arviointikoulutuksia organisaatiossaan.
"RAI-kouluttajat ovat avainasemassa sekä organisaationsa että kansallisen RAI-arviointiosaamisen varmistamisessa", kertoo THL:n erikoissuunnittelija Nina Pellosniemi.
Kouluttajakoulutukset on tarkoitettu RAI-arviointivälineistön käyttöönottoa parhaillaan toteuttavien organisaatioiden henkilöstölle iäkkäiden palveluissa.
Koulutukseen hakijalla tulee olla edellytykset työyhteisönsä kouluttamiseen
Koulutukseen hakija voi olla esimerkiksi lähihoitaja, sairaanhoitaja, geronomi tai tiiminvetäjä. Aiempaa kokemusta RAI-arvioinnista ei tarvita, sillä koulutuksessa lähdetään liikkeelle perusteista.
Hakijalla tulee olla
- ammattitaito iäkkään henkilön toimintakyvyn ja palvelutarpeen arvioinnista
- esihenkilönsä suostumus ja tuki koulutukseen osallistumiseen
- kiinnostus ja mahdollisuus kouluttaa työyhteisöään RAI-arvioinnin tekemiseen
- työnantajanaan iäkkäiden palvelujen organisaatio, jossa RAI-välineistön käyttöönotto on ajankohtainen
Koulutuksesta valmistuva RAI-kouluttaja kehittää aktiivisesti työyhteisönsä RAI-osaamista sekä edistää moniammatillista yhteistyötä.
THL:n RAI-kouluttajakoulutuksesta valmistuneet ammattilaiset liitetään THL:n koordinoimaan RAI-kouluttajien verkostoon. Verkoston toiminnan tarkoituksena on kehittää RAI-osaamista kansallisesti yhteneväiseksi sekä jakaa tietoa, kokemuksia ja hyviä toimintakäytäntöjä.
Lisätietoja
THL:n RAI-kouluttajakoulutuksen hakuohjeet ja lisätiedot
Nina Pellosniemi
erikoissuunnittelija
sähköposti: [email protected]