Hyppää sisältöön

Heinäkuussa todettu yksittäisiä vakavia vibrioositapauksia Itämeren rannikkovesissä uineilla henkilöillä

Julkaisuajankohta 1.8.2025 10.53
Tyyppi:Uutinen

Pitkään jatkunut hellejakso on lisännyt Suomen rannikkoalueilla riskiä saada merivedestä Vibrio-suvun bakteerin aiheuttama infektio. Niiden henkilöiden, joilla elimistön vastustuskyky on alentunut, kannattaa nyt harkita Itämeressä uimisen välttämistä - etenkin, jos henkilöllä on ihorikkoja tai muita haavaumia.

Vibrioita esiintyy Itämeren kaltaisessa suolapitoisessa murtovedessä jonkin verran normaalistikin, mutta pintaveden pysyessä pidempään lämpimänä niiden määrä voi kasvaa erittäin suureksi. Makeassa vedessä, kuten sisämaan järvissä ja joissa, niitä ei esiinny. Uimavesivälitteisessä vibrioosissa ei ole kyse kolerasta.

Tartuntatautirekisteriin on heinäkuussa ilmoitettu neljä vakavaa vibrioositapausta, joissa bakteeria on löytynyt veriviljelyssä. Tautitapaukset ovat aiheuttaneet V. cholerae ja V. vulnificus -bakteerilajit. Tartunnat ovat peräisin Etelä- ja Lounais-Suomen rannikkoalueilta. Tartunta on kaikissa neljässä tapauksessa saatu todennäköisesti ihorikon kautta uidessa. 

Vakavia vibrioositapauksia on esiintynyt runsaammin myös aiempina hellekesinä vuosina 2014, 2018 ja 2021.

Jos vastustuskyky on alentunut, kannattaa nyt harkita Itämeressä uimisen välttämistä

Tartunta saadaan yleensä uimisen yhteydessä ihohaavan tai muun ihorikon kautta. Uimista seuraa tällöin paikallinen ihotulehdus. Paikallinen ihotulehdus voi vaatia antibioottihoidon. Jos vastustuskyky on alentunut, tulehdus voi edetä nopeasti ja bakteeri voi päätyä verenkiertoon aiheuttaen vaikean, jopa henkeä uhkaavan yleisinfektion. 

Uimareilla voi esiintyä myös vibrioiden aiheuttamaa korvatulehdusta tai eriasteisia vatsataudin oireita, jos bakteereita runsaasti sisältävää merivettä sattuu nielaisemaan. Vibrion aiheuttaman vatsataudin oireet voivat kestää tunneista useisiin päiviin.

Vibrioosiriski on kohonnut niin kauan, kun meriveden pintalämpötila säilyy korkeana.

Itämeren vibriotilannetta seurataan

Euroopan tautikeskus ECDC raportoi vibrioositilanteesta viikoittain ja tutkii satelliittidatan perusteella Itämeren pintaveden olosuhteita, minkä perusteella vibrioosin riskialuetta voidaan mallintaa. THL seuraa tautitilannetta ja riskinarviota Suomen rannikkoalueilla. 

Tällä hetkellä vibrioosiriski on kohonnut rannikolla erityisesti Pohjois-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen, Ahvenanmaan, itäisen Uudenmaan, Helsingin sekä Kymenlaakson alueilla. Muilla Suomen rannikkoalueilla riski on keskitasoa. 

Kaikki ihmisillä todetut Vibrio cholerae -bakteerikannat ja verestä eristetyt muut vibriot tulevat THL:ään jatkotutkimusta varten. Kuntien ympäristöterveydenhuolto voi tarvittaessa myös tutkia uimavesistä vibriobakteerien pitoisuutta. 

Lisätietoja

ECDC:n vibrioosiseuranta 

Vibrio-suvun bakteerit 

Tartuntatautilääkäri
THL
puh. 029 524 8557 
tartuntatautilaakari(at)thl.fi

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto