HUS-alueella vahva epäily apinarokkotartunnasta - kyseessä olisi ensimmäinen tapaus Suomessa
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) on todettu aikuisella miespotilaalla orthopox-ryhmään kuuluvan viruksen aiheuttama tartunta. Apina- ja isorokkovirukset ovat orthopoxviruksia. Lopullinen varmistus mahdollisesta apinarokkotartunnasta saadaan, kun näytteen sekvensointi valmistuu lähipäivinä. Kyseessä olisi ensimmäinen apinarokkotapaus Suomessa.
Tartunta on saatu Eurooppaan suuntautuneella matkalla. Tartunnan saaneen kanssa läheisessä kontaktissa olleet on jäljitetty ja ohjeistettu tartunnan leviämisen estämiseksi.
Nykyiseen epidemiaan liittyviä apinarokkotapauksia on todettu Afrikan ulkopuolella tähän mennessä noin 120.
Tauti leviää heikosti ja paranee yleensä itsestään
Apinarokko ei tartu herkästi ihmisestä toiseen, vaan se tarvitsee usein hyvin läheisen kontaktin. Apinarokkoon liittyy tyypillisesti näppyläinen tai rakkulainen ihottuma, jolle ei ole muuta selittävää syytä. Ihottumaa ennen voi ilmetä muita yleisiä infektio-oireita, kuten kuumetta tai päänsärkyä.
Apinarokon hoito on oireenmukaista, ja tauti paranee tavallisesti itsestään muutamassa viikossa. Vakavat taudinkuvat ovat mahdollisia niillä, joiden puolustuskyky on muun sairauden tai lääketieteellisen hoidon vuoksi heikentynyt.
Mikäli apinarokolle altistuneita rokotettaisiin, kyseeseen tulisivat uuden sukupolven isorokkorokotteet, joita Suomessa ei ole tällä hetkellä saatavilla.
Jos epäilet saaneesi apinarokkotartunnan, ole yhteydessä terveydenhuoltoon puhelimitse ennen kuin hakeudut hoitoon.
Lisätiedot
Suomen ensimmäinen apinarokkotartunta hyvin todennäköinen (HUSin tiedote 25.5.2022)
Multi-country monkeypox outbreak in non-endemic countries (WHO, englanniksi)
Tartuntatautilääkäri
THL
p. 029 524 8557
tartuntatautilaakari(a)thl.fi
Otto Helve
ylilääkäri
THL
p. 029 524 7711
[email protected]