Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä: koronarokotusten edettävä nopeasti ja joustavasti ikääntyneiden suojaamiseksi
Muokattu 20.1. klo 18.10. Poistettu viimeisen väliotsikon alta: sekä siitä, kuinka monta annosta varastosta on jaettu edelleen rokotuksia järjestäville sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoille. Jaettujen annosten määrästä ei ollut vielä kattavaa tietoa.
THL:n asettama Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR kokoontui käsittelemään koronarokotusten etenemistä ja rokotusjärjestyksen tarkentamista tiistaina 19.1.
Ikääntyneiden rokottamisen edettävä ammattilaisten rokotusten rinnalla
KRAR korostaa, että saatavilla olevia rokotteita on ryhdyttävä antamaan yli 80-vuotiaille mahdollisimman nopeasti, jotta ikääntyneillä olisi mahdollisuus saada suojaa vakavalta koronavirustaudilta.
Suomen koronarokotestrategian mukaisesti koronarokotetta tarjotaan ikääntyneille sen jälkeen, kun tehohoidon henkilökunta, koronapotilaita hoitavat sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät sekä ikääntyneiden hoivakotien asukkaat ja henkilökunta on pääosin rokotettu.
Tällä hetkellä valtaosa näihin ryhmiin kuuluvista ihmisistä on saanut rokotteen. Teho-osastojen henkilökunnasta on rokotettu yli 90 prosenttia, koronapotilaita hoitavasta osastojen ja ensihoidon henkilökunnasta sekä infektiovastaanottojen, koronanäytteenoton ja laboratorioiden henkilökunnasta yli 80 prosenttia. Hoivakotien rokotusaste vaihtelee alueittain.
”Ikääntyneillä on suurin riski saada vakava koronavirustauti, ja siksi rokotteita on syytä ryhtyä tarjoamaan heille heti”, toteaa KRARin puheenjohtaja Ville Peltola. ”Ikääntyneiden rokotukset on tarpeen aloittaa, vaikka edeltävien ryhmien rokotukset olisivat vielä kesken. Viiveiden välttämiseksi kriittisen sote-henkilökunnan ja ikääntyneiden rokotuksia on tehtävä rinnakkain.”
KRAR käsitteli myös rokotusjärjestyksen tarkentamista koronaviruksen riskiryhmien osalta. Alle 70-vuotiaiden pitkäaikaissairauksiin liittyvät riskiryhmät määritellään tarkemmin tammikuun aikana, kun saadaan tietoa nyt arvioitavana olevan Astra-Zenecan rokotteen myyntiluvan mukaisista kohde- ja ikäryhmistä.
Annosväli voidaan hyödyntää kokonaan, annosta ei puoliteta
KRAR suosittelee BioNTech-Pfizerin Comirnaty-rokotteen annosten antoväliksi 21–28 vuorokautta ja erityisistä syistä korkeintaan 42 vuorokautta. Suositus noudattaa Maailman terveysjärjestö WHO:n linjausta.
”Annosväli on mahdollista hyödyntää alusta loppuun rokotteen tehon kärsimättä. On tärkeää, että rokotteita ei varastoida käyttämättöminä toisia annoksia varten, vaan kaikki saatavilla olevat rokotteet annetaan ja hyödynnetään tarvittaessa annosväli kokonaisuudessaan, painottaa THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.
KRAR keskusteli myös Comirnaty-rokotteen annoskoon suuruudesta. KRAR suosittelee, että annoksen koko pidetään ennallaan rokotevalmistajan ohjeen mukaisesti.
THL:n sivuilla tiedot rokoteannosten määristä erityisvastuualueittain
Kaikki Suomeen saadut BioNTech-Pfizerin valmistamat rokotteet toimitetaan valmistajalta suoraan erityisvastuualueilla sijaitseviin lääkejakelukeskuksiin.
THL:n tilannekatsauksesta löytyvät tästä päivästä lähtien myös tiedot erityisvastuualueiden varastossa olevien rokoteannosten määrästä.
Lisäksi sivuilla on päivittäin päivitettävä tilastotieto annettujen rokotteiden määrästä. Tilasto perustuu tietoihin, jotka rokotuksia järjestävät sosiaali- ja terveydenhuollon toimijat lähettävät THL:n rokotusrekisteriin.
Tähän mennessä Suomeen on saapunut koronarokotusten aikana yhteensä noin 150 000 Pfizer-BioNTechin rokoteannosta. Niistä noin 62 000 annosta on tällä hetkellä rokotusrekisterin mukaan annettu rokotusten ensimmäisiin kohderyhmiin kuuluville. Lääkejakelukeskusten varastoissa on tämän aamun tietojen mukaan eri puolilla Suomea noin 42 000 rokoteannosta. Noin 46 000 rokotetta on joko toimitettu rokotuspisteisiin, mutta ei vielä rokotettu, tai rokotettu niin, että tieto rokotuksesta ei vielä ole siirtynyt rokotusrekisteriin.
THL julkaisi maanantaina myös koronarokotusten seurantasivuston, josta löytyvät tiedot rokotettujen henkilöiden määrästä sairaanhoitopiireittäin ja ikäjakauman mukaan. Seurantasivustolle päivitetään myös rokotettujen henkilöiden kumulatiivinen määrä.
Lisätiedot:
Ville Peltola
professori, KRARin puheenjohtaja
Turun yliopistollinen keskussairaala
vilpel(at)utu.fi
Hanna Nohynek
THL
ylilääkäri
etunimi.sukunimi(at)thl.fi