Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma esittelee tuloksiaan Sisäilmastoseminaarissa

Julkaisuajankohta 8.3.2021

alt=""

Suomen suurin sisäilma-alan tapahtuma, vuosittainen Sisäilmastoseminaari järjestetään tiistaina 9. maaliskuuta. Sisäilmayhdistyksen järjestämässä virtuaalisessa seminaarissa esiintyy tänäkin vuonna iso joukko THL:n asiantuntijoita. Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma on ensimmäistä kertaa mukana seminaarin kumppanina.

Tutkittua tietoa sisäilmaprosesseista aina väestön tietoihin kosteusvaurioista

Seminaarissa THL:n tutkija Kaisa Jalkanen esittelee tuoreen Sisäilmaongelmien korjaamiseen liittyvät investoinnit, priorisointitarpeet ja päätöksenteko kunnissa (SisäPri) -hankkeen väliraportin tuloksia sisäilmaryhmien tuen tarpeen osalta. Tulosten mukaan sisäilmaryhmien tuen tarve vaihtelee kuntakokoluokittain: esimerkiksi yli 50 000 asukkaan kunnissa tarve on erityisesti päteville korjaussuunnittelijoille, kun taas alle 50 000 asukkaan kunnissa toivotaan ennen kaikkea tukea sen arvioimiseen, milloin rakennusta on tutkittu ja korjattu riittävästi. 

Osana Kansallista sisäilma ja terveys -ohjelmaa on kartoitettu sisäilmaprosessien hallintaan liittyvien sähköisten järjestelmien käyttöä. THL:n erikoistutkija Anniina Salmela kertoo seminaarissa muun muassa siitä, että sisäilmatilanteiden ratkaisemista tukee yhtenäinen sähköinen järjestelmä, johon kaikki päätöksentekoa varten tarvittavat tiedot dokumentoidaan. 

Sisäilman epäpuhtauksille altistuminen ja tehdyt toimet Pohjoismaissa -selvityksen vetää yhteen THL:n erikoistutkija Hanna Leppänen. Selvityksen perusteella altistuminen rakennusten kosteusvaurioille sekä useimmille muille terveyden kannalta merkittäville sisäilman epäpuhtauksille on Suomessa vähäisempää kuin keskimäärin Euroopassa. Muihin Pohjoismaihin verrattuna tilanne on samalla tasolla.

THL:n erikoistutkija Anne Karvonen kertoo puolestaan THL:n toteuttaman Kansallisen sisäilmakartoitus 2018 -väestökyselyn osatuloksista. Tutkimuksessa havaittiin esimerkiksi, että astman osalta väestön tiedot kosteusvaurioiden terveysvaikutuksista vastasivat hyvin tutkittua tietoa, kun taas monien muiden sairauksien ja ympäristöherkkyyksien osalta väestön tiedot eivät kovin hyvin vastanneet tutkittua tietoa.

Esityksiä myös muilta ohjelman asiantuntijoilta

Seminaarissa myös muut Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman asiantuntijat esittelevät ohjelman tuotoksia. Muun muassa Aki Vuokko Työterveyslaitoksesta esittää terveydenhuollon asiantuntijaryhmän kannanoton ”Sisäilmasairaus-termin käytölle ei ole lääketieteellisiä perusteita – oireilevia tulee auttaa tukeutuen parhaaseen lääketieteelliseen tietoon”. 

Lisätietoja:

Kansallinen sisäilma ja terveys 2018–2028 -ohjelma
Sisäilmastoseminaari (Sisäilmayhdistys)

Anniina Salmela
erikoistutkija
THL
p. 029 524 7712
etunimi.sukunimi(at)thl.fi

Ympäristöterveys Ympäristöterveys sisäilma - Ympäristöterveys