Koronavirusepidemia on entisestään hidastunut Suomessa – tartunnat kuitenkin mahdollisia
17.6.2020 julkaistun arvion mukaan on koronavirusepidemia hidastunut vielä entisestään verrattuna edellisten kahden viikon tilanteeseen. Viikoittain tartuntatautirekisteriin ilmoitettavat tapausmäärät ovat edelleen jatkaneet laskuaan.
Tällä hetkellä arvioitu viruksen tartuttavuusluku on 0,40 – 0,80. Tämä tarkoittaa, että Suomessa koronavirusepidemia on hiipunut jo pitempään.
Kahdeksan sairaanhoitopiirin alueella ei ole todettu uusia tapauksia viimeisimmän seurantajakson (8.-14.6.) aikana.
Muiden kuin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella uusia tapauksia on todettu vain hyvin vähän. Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella uusien tapausten määrä on laskenut huomattavasti, määrä on puolittunut edelliseen viikkoon verrattuna.
Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on laskenut kahden viikon takaisesta lisää. Yliopistosairaaloiden erityisvastuualueilla COVID-19 sairaalahoidon tilanne on erittäin rauhallinen. Tehohoidon kapasiteetti ei ole epidemian aikana missään vaiheessa ylittynyt.
Koska epidemiatilanne on tällä hetkellä rauhallinen, erillisen tehohoidon viikkoraportin julkaiseminen on päättynyt toistaiseksi 11.6. alkaen. Tehohoidon potilasmäärä sisältyy jatkossa THL:n viikottaiseen tilannearvioraporttiin.
Laboratorioiden koronaviruksen testauskapasiteetti on tällä hetkellä yli 13 000 näytettä päivässä. Viimeisellä seurantajaksolla (8.-14.6.) koronavirustestejä on tehty vähemmän kuin edeltävillä viikoilla. Positiivisten näytteiden osuus kaikista otetuista näytteistä on hieman laskenut.
Suomessa on tavoitteena testata kaikki, joilla epäillään akuutin vaiheen koronavirustartuntaa. Testiin hakeutuminen hyvin matalalla kynnyksellä on tärkeää. Testauksen avulla voidaan selvittää tartuntalähteitä ja -ketjuja ja estää jatkotartuntoja.
Koronavirustaudista parantuneita arvioidaan Suomessa olevan noin 6 400.
Uusin tilannearvio sekä aiemmat tilannekuvat ovat THL:n sivuilla:
Koronavirusepidemian torjuntaan pyrkivän Suomen hybridistrategian vaikuttavuutta seurataan epidemiologisten, lääketieteellisten ja toiminnallisten mittareiden avulla. Strategian avulla pyritään estämään viruksen leviämistä yhteiskunnassa, turvaamaan terveydenhuollon kantokyky ja suojelemaan erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä.
STM ja THL tuottavat kerran viikossa tilannearvion epidemian tilasta sekä valtakunnallisesti että alueellisesti.
- HUSin ennuste neljän viikon covid-19-potilaista sairaalahoidossa
(HUS) - Aikaisemmat tehohoidon tilannekuvaraportit
(KYS) - Valtioneuvoston periaatepäätös suunnitelmasta koronakriisin hallinnan hybridistrategiaksi
Lisätietoja:
Taneli Puumalainen
Ylilääkäri (epidemiatilanne)
THL
[email protected]
Kari Auranen
Professori (ennustemallit)
THL
[email protected]
Liisa-Maria Voipio-Pulkki
Strategiajohtaja (tilannekuva- ja mallinnusryhmä)
STM
[email protected]