Kotihoidon asiakasmäärä on vähentynyt edelleen, vaikka iäkkäiden määrä on kasvanut
Kotihoidon asiakkaiden määrä väheni vuonna 2024 viidellä prosentilla vuoteen 2023 verrattuna. Vuonna 2024 kotihoidon asiakkaina oli 161 000 henkilöä. Säännöllisen kotihoidon piirissä oli 13 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä, mikä on yhden prosenttiyksikön vähemmän kuin vuotta aiemmin. Osuuden lasku ei selity iäkkään väestön kasvulla, koska myös kotihoidon asiakkaiden absoluuttinen määrä on vähentynyt.
Kaikista iäkkäimmät saavat entistä vähemmän kotihoitoa – riittämätön apu kotiin lisää kalliimpien palvelujen tarvetta
Lähes kaikki (99 %) kotihoidon käynnit tehtiin säännöllisen kotihoidon asiakkaille, joita vuonna 2024 oli 107 000. Säännöllistä kotihoitoa saaneiden määrä väheni kaksi prosenttia vuoteen 2023 verrattuna. Lasku näkyi erityisesti vanhimmissa ikäryhmissä. Kaikista iäkkäimpien eli 95 vuotta täyttäneiden määrä kasvoi kuudella prosentilla, mutta heidän määränsä kotihoidossa kasvoi vain kaksi prosenttia.
”Kotihoidon tuotantoa pitää edelleen lisätä. Säännöllisen kotihoidon asiakasmäärät eivät voi laskea, kun samanaikaisesti suuret ikäluokat tulevat ikään, jossa kotihoito on tarpeen. Jos hyvinvointialue ei kykene tuottamaan riittävästi kotihoitoa, omaiset joutuvat kantamaan hoivavastuuta tai iäkäs jää ilman tarvitsemaansa apua. Säästöä tästä ei synny, koska riittämätön apu kotiin lisää päivystyskäyntejä ja terveyspalvelujen käyttöä. Nämä ovat huomattavasti kalliimpia palveluja”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Sari Kehusmaa.
Etäkotihoito on lisääntynyt
Viisi prosenttia säännöllisen kotihoidon käynneistä tehtiin vuonna 2024 etänä joko puhelimen, videoyhteyden tai reaaliaikaisen chat-yhteyden avulla. Osuus nousi edellisestä vuodesta 21 prosenttia. Työikäisten eli 18–64-vuotiaiden käynneistä yhdeksän prosenttia toteutettiin etäyhteydellä, kun taas 95 vuotta täyttäneillä osuus oli vain kaksi prosenttia.
Etäkontaktien osuudet vaihtelivat alueittain. Helsingissä 13 prosenttia säännöllisille kotihoidon asiakkaille tehdyistä käynneistä toteutettiin etäyhteydellä, kun taas Itä-Uudellamaalla osuus jäi alle prosenttiin.
Suurin osa kotihoidon käynneistä tehdään paljon kotihoitoa saaville asiakkaille
Vuonna 2024 suurin osa (74 %) säännöllisen kotihoidon käynneistä tehtiin paljon kotihoitoa (säännöllisesti vähintään kaksi kotihoidon käyntiä päivässä) saaville asiakkaille. Heitä oli säännöllisen kotihoidon asiakkaista 40 prosenttia. Eniten kotihoitoa saivat 95 vuotta täyttäneet, joista yli puolet (55 %) sai säännöllistä kotihoitoa vähintään kahdesti päivässä.
Kotihoidon asiakkaiksi lasketaan henkilöt, joille on tehty vuoden aikana vähintään yksi kotihoidon, kotisairaanhoidon tai kotipalvelun kotikäynti. Säännöllisen kotihoidon asiakkaaksi lasketaan henkilö, jolle on 60 vuorokauden aikana tehty kotihoidon kotikäynti vähintään kuutena päivänä.
Kotihoidon käyntejä tehtiin vuonna 2024 yhteensä 40,6 miljoonaa, mikä on kaksi prosenttia edellisvuotta enemmän. Käyntien määrä ei kuitenkaan ole todellisuudessa lisääntynyt, vaan tilastoissa on tänä vuonna mukana ostopalvelukäyntejä, joiden tietoja ei aiempina vuosina ole toimitettu yhtä kattavasti.
Kotisairaala on jätetty pois kotihoidon tilastokokonaisuudesta vuodesta 2024 lähtien. Muutos on toteutettu takautuvasti tietokantaraportteihin ja Sotkanet-indikaattoreihin, jotta myös aiempien vuosien tiedot säilyvät vertailukelpoisina keskenään.
Lisätiedot
- Kotihoito 2024
- Kotihoidon tietojen tiedonkeruu
- Päivittäin päivittyvät pikaraportit palveluntuottajittain: Avohilmo-pikaraportti: Käynnit viikoittain ja kuukausittain
- Kotihoidon asiakkuudet ja käynnit kunnittain ja palveluntuottajittain: Kotihoidon tietokantaraportit
Emma Tolonen
erikoissuunnittelija
THL
puh. 029 524 8207
[email protected]
Sari Kehusmaa
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 7914
[email protected]