Myös pistämällä huumeita käyttäville tulee tarjota mahdollisuus C-hepatiittihoitoon

Julkaisuajankohta 28.7.2021

Jalankulkijoita sateisessa kaupungissa.

C-hepatiittivirus tarttuu pääasiassa veren välityksellä, ja sen merkittävin riskitekijä on huumeiden pistoskäyttö. Infektio altistaa maksakirroosille ja on Euroopassa tärkein maksasyövän riskitekijä. Oikea hoito estää kuitenkin maksakirroosin etenemistä ja vähentää maksasyövän riskiä. Kaikki tartunnan saaneet tulisikin hoitaa. 

Nykyisillä virusspesifisillä lääkkeillä hoito on yksinkertaista ja tehokasta. Hoitojen määrä onkin moninkertaistunut 2020-luvulla, ja parina viime vuonna hoitoja on tehty lähes 2000 vuodessa. Pistämällä huumeita käyttäviä C-hepatiittihoidot ovat kuitenkin tavoittaneet huonosti. Tilanteen korjaaminen edellyttää toimivaa hoitoketjua terveysneuvontapisteisiin, jotka tarjoavat huumeiden käyttäjille palveluita, kuten neulojen ja ruiskujen vaihtoa.

Hoidon avulla voidaan estää myös uusia tartuntoja, joita Suomessa todetaan edelleen vuosittain noin 1200. Viruksen kantajia arvioidaan Suomessa olevan lähes 20 000. 

Jokaisella on oikeus tarvitsemaansa hoitoon

Suomen C-hepatiittistrategian tavoitteena on kaikkien tartunnan saaneiden hoito. Strategian toteutumista tukemaan on laadittu C-hepatiitin hoitopolkusuositus, jossa käsitellään myös huumeita käyttävien C-hepatiittihoitoa.

Maailman terveysjärjestön WHO:n tavoitteena on puolestaan poistaa hepatiitit terveysongelmana vuoteen 2030 mennessä vähentämällä uusia tartuntoja 90 prosenttia sekä pienentämällä kuolleisuutta 65 prosenttia.

Tavoitteen saavuttaminen on mahdollista ainoastaan hoitamalla myös C-hepatiittitartunnan saaneet aktiivisesti pistämällä huumeita käyttävät. Jokaisella on oikeus saada tarvitsemaansa hoitoa.

Maailman hepatiittipäivää vietetään tänään 28. heinäkuuta. Päivän tarkoituksena on kasvattaa tietoisuutta virushepatiiteista, niiltä suojautumisesta sekä niiden hoidosta.

Lisätietoa

Mikä on hepatiitti C? (THL) 

Hepatiitti C:n esiintyvyys (THL)

Suomen C-hepatiittistrategia 2017–2019 (Valtioneuvosto)

C-hepatiitin hoitopolku: Maksasairauden hoidosta infektion eliminaatioon (THL) 

World Hepatitis Day 2021 (WHO) (englanniksi)

Henrikki Brummer-Korvenkontio
Tutkimuspäällikkö
THL
p. 029 524 8455
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Infektiotaudit ja rokotukset c-hepatiitti - Infektiotaudit ja rokotukset