Hyppää sisältöön

Sosiaalihuollon asiakastietomäärittelyjen ja palvelutuotannon toiminnallisten määrittelyjen hallintamallia on päivitetty

Julkaisuajankohta 6.4.2023

Sosiaalihuollon asiakastietomäärittelyjen ja palvelutuotannon toiminnallisten määrittelyjen hallintamallissa kuvataan määrittelyjen hallinnointitapa, jolla tuetaan määrittelyjen laatua ja lisätään määrittelytyön läpinäkyvyyttä niitä hyödyntäville sidosryhmille. Hallintamalli tukee sosiaalihuollon rakenteisen kirjaamisen ja Kanta-paleluihin liittymisten edellyttämää kehitys- ja käyttöönottotyötä, jota parhaillaan tehdään sosiaalihuollon organisaatioissa ja asiakastietojärjestelmien kehittämisessä eri puolilla Suomea.

Hallintamallia voivat hyödyntää asiakastietojärjestelmien valmistajat sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajien tiedonhallinnan parissa työskentelevät asiantuntijat. Lisäksi uskomme, että hallintamalliin tutustuminen on hyödyllistä myös muille aihepiiristä kiinnostuneille asiantuntijoille ja opiskelijoille.

Nyt julkaistu päivitys sisältää muutoksia hallintamallin lukuun neljä, jossa käsitellään määrittelyihin liittyvien muutosten hallintaa. Muutostarpeiden tunnistamisen ja arvioinnin sekä muutoksen toteuttamisen ja julkaisemisen kuvauksia on selkiytetty ja yksinkertaistettu. Lisäksi sosiaalihuollon rakenteisten asiakirjojen määrittelyyn, versiointiin ja julkaisuun liittyvää kuvausta on päivitetty.

Hallintamallin versio 5.0 korvaa aiemman 4.0 version.

Sosiaalihuollon asiakastietomäärittelyjen/-määritysten hallintamalli 5.0 (sähköinen julkaisu)

Aiheesta lisää:

Asiakastietomäärittelyjen ja toiminnallisten määrittelyjen hallinta

Lisätietoja:

[email protected]

Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla sostiedonhallinta - Tiedonhallinta sosiaali- ja terveysalalla