Suomessa todettu 54 Salmonella Mbandakan aiheuttamaa tautitapausta huhti-elokuussa
Huhti-elokuun aikana eri puolilla Suomea 54 henkilöä on sairastunut Salmonella Mbandakan aiheuttamassa epidemiassa. Sairastuneista 31 (57 %) on naisia. Heidän keski-ikänsä on 29 vuotta ja ikäjakauma <1–74 vuotta.
Sairastuneiden haastatteluissa selvisi, että 4/38 (11 %) oli ollut sairaalahoidossa infektion vuoksi. Vain yksi sairastuneista oli matkustanut ulkomailla ennen sairastumistaan. Haastatelluista 36/38 (95 %) oli syönyt erilaisia kanatuotteita ennen sairastumista joko kotonaan tai kodin ulkopuolella.
Ruokavirasto ja paikalliset elintarvikevalvontaviranomaiset jäljittävät mahdollisia elintarvikelähteitä sairastuneiden haastatteluissa esiin nousseiden tietojen perusteella. Tähän mennessä ei ole selvinnyt yhteistä elintarvikelähdettä. Elintarvikejäljitykset jatkuvat. Selvityksen etenemisestä tiedotetaan THL:n infektio- ja rokotusuutisissa.
Salmonella leviää yleensä bakteeria kantavan ihmisen tai eläimen ulosteella saastuneiden elintarvikkeiden välityksellä. Ruoan kuumennus tuhoaa salmonellan. Salmonella voi myös tarttua ihmisestä toiseen, jos käsihygienia on puutteellinen.
Salmonellainfektion yleisimmät oireet ovat ripuli ja kuume. Ripulioireet kestävät 4–10 päivää. Salmonellatapausten määrä on selvästi vähentynyt 10 viime vuoden aikana Suomessa. Vuonna 2021 salmonellatapauksia ilmoitettiin alle 500.
Lisätietoja
Kuusi simppeliä ohjetta, joilla voit välttyä ruokamyrkytyksiltä (video)
Salmonella (thl.fi)
Salmonella (ruokavirasto.fi)
Ruska Rimhanen-Finne (salmonellaseuranta ja epidemiaselvitys)
epidemiologieläinlääkäri
THL
p. 029 524 8942
[email protected]
Anni Vainio (potilaskantojen tyypitys)
erikoistutkija
THL
p. 029 524 8171
[email protected]
Annika Pihlajasaari (elintarvikkeisiin liittyvät selvitykset)
Ylitarkastaja, ELL
Ruokavirasto
p. 040 351 6884
[email protected]