Suurin osa lapsista saa HPV-rokotuksen suosituksen mukaisesti alakoulussa – tyttöjen rokotuskattavuus on korkeampi kuin poikien

Julkaisuajankohta 29.11.2023 8.35
Tiedote

HPV eli papilloomavirus aiheuttaa useita eri syöpiä sekä naisilla että miehillä. Paras keino suojautua tartunnalta on HPV-rokote. Yläkoulun aloittaneista vuonna 2010 syntyneistä tytöistä 80 prosenttia ja pojista 71 prosenttia on saanut HPV-rokotteen. Tiedot käyvät ilmi valtakunnallisen rokotusrekisterin tiedoista.

Suomessa tytöt ovat saaneet HPV-rokotteen syksystä 2013 ja pojat vasta syksystä 2020 lähtien. Tämä selittää ainakin osittain tyttöjen ja poikien rokotuskattavuuden eroa.

HPV-rokote kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan ja se on maksuton. Rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta. THL:n suositus on, että rokotukset annetaan 5. ja 6. luokalla. Jos rokotuksia ei ole saanut alakoulussa, rokotussarja voidaan kuitenkin aloittaa tai sitä voidaan täydentää vielä yläkoulussa tai toisella asteella.

”HPV-rokote on tehokas keino ehkäistä papilloomavirusten aiheuttamia syöpiä. Rokote antaa parhaan suojan, kun se otetaan riittävän aikaisin. Siksi sen ottamista ei kannata turhaan lykätä”, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Anniina Virkku.  

Rokotuksia on toistaiseksi annettu peruskoulun jälkeen vähän    

Keväällä 2023 peruskoulun päättäneessä vuonna 2007 syntyneiden ikäluokassa HPV-rokotuksen on saanut 84 prosenttia tytöistä, mutta vasta 68 prosenttia pojista. Rokotukset voi saada vielä lukiossa ja ammattikoulussakin, jos ne on jostain syystä jäänyt peruskoulun aikana saamatta. 

”Toistaiseksi uusia rokotussarjoja on aloitettu peruskoulun jälkeen vähän. Esimerkiksi vuonna 2006 syntyneiden ikäluokassa sekä tytöillä että pojilla rokotuskattavuus on viimeisen vuoden aikana noussut alle yhden prosenttiyksikön”, Virkku sanoo. 

Rokote ehkäisee tehokkaasti useita syöpiä 

HPV-rokotukset estävät tehokkaasti papilloomavirusten aiheuttamia syöpiä. Naisilla yleisin papilloomavirusten aiheuttama syöpä on kohdunkaulan syöpä ja miehillä nielurisan syöpä. Papilloomavirukset aiheuttavat lisäksi muun muassa nielun, peräaukon, peniksen, emättimen ja ulkosynnyttimien syöpiä. 

Papilloomavirukset tarttuvat iho- ja seksikontaktissa. Noin 80 prosenttia ihmisistä saa vakavalle taudille altistavan papilloomavirustartunnan elämänsä aikana.

THL seuraa HPV-rokotusten kattavuutta valtakunnallisen rokotusrekisterin avulla. Rokotusten kirjaamiseen ja tiedonsiirtoon liittyvien puutteiden vuoksi todelliset rokotuskattavuudet voivat olla rokotusrekisterin lukuja korkeampia. Pienen syntyvyyden kunnissa muutamakin rokottamaton lapsi tai puuttuva rokotustieto laskee kattavuutta merkittävästi. THL tekee yhteistyötä hyvinvointialueiden ja ohjelmistotoimittajien kanssa, jotta kattavuusluvut olisivat mahdollisimman tarkkoja.

Lisätiedot

Karttaesitys HPV-rokotuskattavuuksista (THL)

HPV-rokotuskattavuus (THL)

Mikä on papilloomavirusinfektio? (THL)

HPV-rokote (THL)

Anniina Virkku
asiantuntijalääkäri
THL
[email protected]

Infektiotaudit ja rokotukset Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto rokotukset