Tasa-arvopäivät 2021: Koronakriisi heikensi etenkin naisten työllisyyttä
Koronakriisi on tähän asti osoittanut, että suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on kannatellut ihmisiä suhteellisen hyvin taloudellisten shokkien, kuten työttömyyden sattuessa. Toisaalta se on paljastanut yhteiskuntamme rakenteellisia heikkouksia, jotka kärjistyvät kriisitilanteessa.
”Lasten ja iäkkäiden hoiva kasaantui koronakriisin aikana etenkin naisten harteille, lähisuhdeväkivalta lisääntyi ja työttömyys iski ensisijaisesti nuoriin naisiin. On tärkeää, että tasa-arvovaikutukset otetaan huomioon kriisin jälkihoidossa”, toteaa THL:n erikoistutkija Merita Jokela.
Suomi on yksi harvoista EU-maista, joissa koronakriisi iski enemmän naisten työllisyyteen, kuten naisvaltaisille palvelualoille. Naisten kohdalla työllisyyden lasku kohdistui pääosin osa-aikatyötä tekeviin nuoriin ja opiskelijoihin. Miesten keskuudessa vastaavasti kokoaikatyötä tekevien määrä väheni ja osa-aikatyötä tekevien määrä hieman nousi. Kun korona-aikana työttömäksi jääneistä nuorista naisista monet palasivat opintojen pariin, nuoret miehet jäivät naisia useammin työttömiksi.
Koska Suomessa on vahvasti eriytyneet työmarkkinat, kriisin kannalta kriittisissä ammateissa, kuten hoiva-alalla työskentelevistä, valtaosa on naisia. Naiset ovat myös kokeneet koronan vaikutukset työoloihinsa miehiä useammin kielteisiksi.
”Kriisi on tuonut esiin, miten korvaamatonta hoivatyö on, ja toisaalta, miten heikosti sitä yhä edelleen arvostetaan yhteiskunnassamme. Tämä näkyy esimerkiksi hoitajien työn ylikuormituksessa ja palkoissa mutta myös siinä, kuinka paljon palkatonta hoivatyötä tekevät lasten, vanhusten ja vammaisten ihmisten läheiset joutuivat venymään rajoitustoimien aikana”, Jokela toteaa.
Tasa-arvopäivien teemana on tänä vuonna kriisit, murrokset ja selviäminen
Tänään alkavilla Tasa-arvopäivillä keskustellaan siitä, millaisia terveydellisiä, taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia koronakriisillä on ollut sukupuolten tasa-arvoon Suomessa. Aihetta avaa erikoistutkija Merita Jokela THL:n johtamasta Koronakriisin vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon Suomessa -tutkimushankkeesta.
Tasa-arvotiedon keskus (THL) järjestää valtakunnalliset Tasa-arvopäivät 6.–7.10. yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön ja tasa-arvotoimijoiden verkoston kanssa. Kaksipäiväiseen verkkotapahtumaan on tänä vuonna ilmoittautunut yli 400 osallistujaa.
Tasa-arvopäivien toisena päivänä huomio suunnataan hallituksen tasa-arvotavoitteiden etenemiseen. Aiheesta käydään keskustelua pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvistin johdolla. Mukana keskustelemassa ovat myös valtiosihteerit Eila Mäkipää, Saila Ruuth, Johanna Sumuvuori ja Anna-Mari Vimpari, sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön johtaja Tanja Auvinen sekä muita ministeriöiden asiantuntijoita. Keskustelu on erittäin ajankohtainen, sillä hallitus on juuri valmistelemassa toista tasa-arvopoliittista selontekoaan. Selonteon linjaukset sitovat kaikkia hallinnonaloja vuoteen 2030 saakka.
Lisätietoja Tasa-arvopäivät 6.–7.10.2021
Lisätietoja Koronakriisin vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon -tutkimushankkeesta.
Lisätietoja
Koronakriisin vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon Suomessa -tutkimushankkeesta:
Merita Jokela
erikoistutkija
THL
puh. 029 524 7170
[email protected]
Tapahtumasta:
Anne-Mari Hietaharju
korkeakouluharjoittelija
THL
puh. 029 524 7083
sähköposti: [email protected]
Reetta Siukola
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 6523
[email protected]