Tuhkarokkoon sairastunut matkusti laivalla Tallinnasta Helsinkiin 26.7. – THL ohjeistaa samalla vuorolla matkustaneita

Julkaisuajankohta 31.7.2024 16.09
Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tietojen mukaan tuhkarokkoon sairastunut henkilö on matkustanut Viking Line Gabriella -laivalla perjantaina 26. heinäkuuta klo 14.00–16.50 Tallinnasta Helsinkiin. Matkan aikana henkilö on voinut tartuttaa tuhkarokkoa.

THL ohjeistaa samassa laivassa matkustaneita

Viking Line ottaa erikseen yhteyttä matkustajiin, jotka matkustivat samalla laivavuorolla. THL:n ohjeen mukaisesti heitä kehotetaan tarkistamaan, että oma ja perheenjäsenten tuhkarokkosuoja on kunnossa.

THL:n ohjeen mukaan:

  • Kaksi aikaisemmin saatua tuhkarokko- tai MPR-rokotetta antaa hyvän suojan tuhkarokkoa vastaan.
  • Tuhkarokon sairastanut ei tarvitse rokotusta.
  • Jos lapsi on saanut rokotusohjelman mukaisesti ensimmäisen annoksen rokotetta, toista annosta ei tarvitse aikaistaa.
  • Rokottamattomien lasten vanhempia, rokottamattomia aikuisia, rokottamattomia raskaana olevia ja immuunipuutteisia (vastustuskyky voimakkaasti alentunut) kehotetaan ottamaan mahdollisimman pian yhteyttä omaan terveyskeskukseen tilanteen arvioimiseksi.
  • Henkilöä, jonka rokotussuoja on vajaa, suositellaan ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen rokotussuojan täydentämiseksi. MPR-rokotus on kaikille maksuton. 

Tuhkarokkoon sairastuneen ensioireita ovat korkea kuume, hengitystieoireet ja usein silmän sidekalvotulehdus. Ihottuma alkaa parin vuorokauden kuluttua kuumeesta ja kestää runsaan viikon.

Jos matkustajalle tulee tuhkarokkoon sopivia oireita kolmen viikon kuluessa matkan jälkeen, hänen tulee ottaa yhteyttä omaan terveyskeskukseen ensin puhelimitse tarkempien toimintaohjeiden saamiseksi.

Tuhkarokko tarttuu helposti 

Tuhkarokko on poikkeuksellisen tarttuva sairaus. Se tarttuu huoneilman välityksellä ja tartuntaan voi riittää samassa tilassa oleskelu.

Tuhkarokkoon sairastunut on tartuttava neljä vuorokautta ennen ihottumaa (eli jo vuorokauden ennen ensioireita) ja neljä vuorokautta ihottuman puhkeamisen jälkeen.

Kaksi tuhkarokko- tai MPR-rokoteannosta antaa hyvän suojan tautia vastaan. Ennen vuotta 1965 syntyneillä voi olla sairastetun taudin antama suoja. MPR-rokotus on kaikille maksuton osana kansallista rokotusohjelmaa. Se suojaa myös sikotaudilta ja vihurirokolta.

Tuhkarokko voi olla vakava sairaus iästä riippumatta kenelle tahansa. Etenkin vastustuskyvyltään heikentyneelle tuhkarokko voi olla vaikea, jopa kuolemaan johtava tauti.

Lisätietoja 

Tuhkarokko (THL)

Tartuntatautilääkäri
THL
[email protected]

Eeva Särelä
Tartuntataudeista vastaava lääkäri
Helsingin kaupunki
[email protected] 

Eeva Ruotsalainen
Apulaisylilääkäri
HUS
[email protected] 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto matkailuterveys rokotukset tuhkarokko