Hyppää sisältöön

Uudistetut FINGER-toimintamallin kortit muisti- ja ajattelutoimintojen tueksi – mukana myös englanninkielinen kortti

Julkaisuajankohta 24.5.2022

Tukemalla terveellisiä elintapoja voidaan ehkäistä ikääntyvien ihmisten muistitoimintojen ja liikkumiskyvyn heikentymistä sekä siirtää sairauksiin liittyvää avuntarvetta myöhemmäksi. Tutkimusnäyttöön perustuva FINGER-toimintamalli tarjoaa käytännönläheisen ohjeistuksen ikääntyvien elintapaohjauksen tueksi.  

Väestön ikääntyessä muistisairauksien määrä väestössä kasvaa, mikä lisää tulevaisuudessa merkittävästi palvelujen tarvetta ja sitä kautta sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannuksia. Aivoterveyden edistämisen investoinnit näkyvät pitkällä aikajänteellä vähentäen muistisairauksiin liittyvän hoidon ja palvelujen tarvetta sekä inhimillistä kärsimystä. Moniammatillisella yhteistyöllä ja kustannustehokkaiden toimintamallien käyttöönotolla voidaan edistää aivojen hyvinvointia ja terveyttä ehkäisten samalla myös muita keskeisiä kansansairauksia. 

THL:n koordinoima FINGER-tutkimus on osoittanut, että muuttamalla elintapoja terveellisemmäksi voidaan ylläpitää sekä muisti- ja ajattelutoimintoja että fyysistä toimintakykyä. FINGER-tutkimus toimiikin maailmanlaajuisena mallina ikääntyneiden aivoterveyden edistämisen tutkimushankkeissa. 

Tutkimustulosten pohjalta on luotu käytännönläheinen FINGER-toimintamalli, jonka avulla terveydenhuollon toimijat voivat ohjeistaa ikääntyneitä ihmisiä aivoterveyden ja toimintakyvyn ylläpitoon. 

FINGER-toimintamallin kortit tukevat Kansallisen muistipalvelupolun tavoitteita

Vuoden 2023 loppuun mennessä luodaan Kansallinen muistipalvelupolku -malli THL:n koordinoimana. Mallin avulla ohjeistetaan aivoterveyttä edistävien palveluiden sekä muistisairauksien varhaisen tunnistamisen, hoidon ja seurannan kehittämiseen. Hanke vastaa Kansallisen ikäohjelman osatavoitteisiin, joissa pyritään suuntaamaan riskiryhmille ja iäkkäälle väestölle ennaltaehkäiseviä ja toimintakykyä parantavia toimia sekä vahvistamaan palvelujen yhdenvertaisuutta. 

Viime vuonna käynnistyneen Kansallisen muistipalvelupolku -hankkeen yhtenä tavoitteena on tukea FINGER-toimintamallin soveltamista terveydenhuoltoon ja kytkeä toimintamallin mukainen elintapaohjaus osaksi kansallista palvelupolun mallia. 

Ikääntyneiden elintapaohjauksen malli on tiivistetty Tiedä ja toimi -kortiksi, joka ovat nyt julkaistu uudessa ulkomuodossaan suomeksi ja ruotsiksi. Lisäksi saatavilla on uusi englanninkielinen kortti. Kortit tarjoavat konkreettisen työkalun ikääntyneiden elintapaohjauksen toteuttamiseksi. 

Webinaarisarja: Kohti kansallista muistipalvelupolkua

FINGER-toimintamallin jalkautumista vahvistetaan osana Kansallista muistipalvelupolku -hanketta. Tavoitteena on lisätä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön sekä muiden ikäihmisten parissa toimivien osaamista muistisairauksien riskin tunnistamisessa ja ohjauksen tarjoamisessa. 

FINGER-tutkimuksesta ja toimintamallista järjestetään kaikille avoin webinaari: 

Lisätiedot

Jenni Kulmala 
Erikoistutkija
THL
puh. 029 5247142
[email protected] 

Tiia Ngandu
tutkimuspäällikkö
THL
puh. 029 524 7716
[email protected]

Ikääntyminen Ikääntyminen Kansantaudit vanhuspalvelut - Ikääntyminen