Yli puolella säännöllisen kotihoidon asiakkaista palvelujen käyttö oli päivittäistä vuonna 2020
Kotihoidon asiakkaista 55 prosenttia sai kotihoidon palveluja säännöllisesti vuonna 2020. Yli puolet säännöllisen kotihoidon asiakkaista sai kotihoidon palveluja päivittäin.
Kotihoidolla tarkoitetaan kotiin annettavia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, jossa asiakkaalle tai hänen perheelleen annetaan sekä terveydenhuoltoon että arjen sujumiseen liittyvää apua.
Kotihoidon asiakkaita oli 208 000 vuonna 2020. Kaikista kotihoidon asiakkaista lähes puolet (43 %) olivat paljon kotihoidon palveluja käyttäviä.
”Paljon palveluja saavia oli kotihoidon asiakkaista 43 prosenttia, mutta heidän luokseen tehtiin peräti 97 prosenttia käynneistä. On merkittävää, että runsaasti kotihoidon palveluja tarvitsevien luona tehdyt käyntimäärät ovat myös koronavuoden aikana säilyneet edelleen korkealla tasolla”, kertoo THL:n ylilääkäri Matti Mäkelä.
Vajaa puolet (46 %) kotihoidon asiakkaista oli 75 vuotta täyttäneitä henkilöitä, jotka olivat olleet kotihoidon asiakkaita jo edellisenä vuonna.
Kolmannes 85–94-vuotiaista sai säännöllisen kotihoidon palveluja päivittäin – palveluja saavien asiakkaiden osuus vaihteli maakunnittain
Eniten säännöllisen kotihoidon palveluja saavia asiakkaita oli 85–94-vuotiaiden ikäryhmässä, josta noin kolmannes (31 %) sai säännöllisen kotihoidon palveluita. Kainuussa tämän ikäisten asiakkaiden osuus oli 42 prosenttia ja Päijät-Hämeessä 20 prosenttia.
Säännöllisen kotihoidon asiakkaiden osuus 75 vuotta täyttäneestä väestöstä oli suurin Kainuussa (22 %) ja pienin Päijät-Hämeessä (10 %).
Lue lisää säännöllisen kotihoidon asiakkaista
Kotihoidon tiedot ovat saatavilla ajantasaisesti tietokantaraporteista.
- Avohilmon pikaraporteissa tiedot ovat saatavissa palveluntuottajittain. Pikaraportteihin käyntimäärien kehitystä kuvaavat tiedot päivittyvät päivittäin.
Avohilmon pikaraportti: Käynnit viikoittain ja kuukausittain - Kotihoidon tietokantaraporteissa tiedot ovat saatavissa asukkaiden kotikunnan mukaan ja kotihoidon tiedot palveluntuottajittain. Kotihoidon asiakkuuksia koskevat tiedot päivittyvät kerran vuodessa ja kotihoidon käyntejä koskevat tiedot kuukausittain.
Tietokantaraportit: Perusterveydenhuollon palvelut
Aiheesta lisää
Kotihoidon tietojen tiedonkeruu
Lisätietoja
Sanna-Mari Saukkonen
erikoissuunnittelija
puh. 029 524 7250
[email protected]
Tuuli Puroharju
erikoissuunnittelija
puh. 029 524 7042
[email protected]
Kaisa Mölläri
kehittämispäällikkö
puh. 029 524 7363
[email protected]
Matti Mäkelä
ylilääkäri
puh. 029 524 7110
[email protected]