Ympäristöterveyspäivillä syvennytään tänä vuonna muun muassa sisä- ja kaupunkiympäristöihin

Julkaisuajankohta 25.10.2022

Valtakunnalliset Ympäristöterveyspäivät tuovat yhteen alan tutkijat sekä ympäristöterveydenhuollon, terveydenhuollon ja ympäristönsuojelun asiantuntijat jo 43. kerran. Päivät järjestetään Tampereella 1.–2.11. ja tapahtumaan voi osallistua myös etäyhteydellä. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntemus ympäristöterveysaiheista on tänäkin vuonna näkyvästi esillä Ympäristöterveyspäivien ohjelmassa. 

Miten taataan rakennuksen turvallinen käyttö sisäilmatilanteessa?

Sisäympäristöt-teeman alla kuullaan useita sisäilmatilanteisiin liittyviä esityksiä. THL:n tutkija Miina Juntunen esittelee omassaan ratkaisuja rakennuksen turvalliseen käyttöön sisäilman laatua heikentävistä tekijöistä huolimatta.

Rakennuksen käyttöä turvaavia toimenpiteitä käytetään tilanteissa, joissa rakennusteknisissä tutkimuksissa on todettu sisäympäristön laatua heikentävä tekijä, esimerkiksi epäpuhtaus, jonka poistaminen tai rajoittaminen on mahdollista. 

”Käyttöä turvaavien toimenpiteiden tulee aina olla vain tilapäisiä ratkaisuja, joita käytetään esimerkiksi suunnitteilla olevan korjauksen esivalmisteluaikana tai korvaavien tilojen järjestymistä odotettaessa”, Juntunen painottaa. 

Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi ilmanvaihtoon ja painesuhteisiin liittyvät toimenpiteet, ilmanpuhdistimien käyttö, siivoustaajuuden nostaminen sekä tilojen osittaiset käyttörajoitukset. 

”Toimivien käyttöä turvaavien toimenpiteiden puuttuessa on suositeltavaa keskeyttää rakennuksen lyhytaikainenkin käyttö ja siirtyä väistötiloihin”, Juntunen sanoo. Lisää tietoa rakennuksen käyttöä turvaavista toimenpiteistä julkaistaan myöhemmin syksyllä THL:n raportissa.

Väistötilojen käyttö koulujen sisäympäristötilanteissa esillä THL:n työpajassa

Ennen varsinaisten Ympäristöterveyspäivien alkua THL järjestää 31.10. Tampereella maksuttoman työpajan väistötilojen käytöstä koulujen sisäympäristötilanteissa.  

Työpajassa kuullaan puheenvuoroja muun muassa kuntien sisäilmaryhmien ja kouluterveydenhuollon yhteistyöstä, Turun ja Tampereen kaupunkien kokemuksia väistötilaprosesseista sekä väistötilan tarpeesta yksittäisen oppilaan kohdalla.

Tutustu Ympäristöterveyspäivien ohjelmaan

Ympäristöterveyspäivien teemoja ovat tänä vuonna sisä- ja kaupunkiympäristöjen lisäksi vesiturvallisuus, kemialliset uhkatekijät sekä viheralueet. Päivien ohjelma löytyy kokonaisuudessaan Ympäristökustannus Oy:n verkkosivuilta. 

THL:stä mukana Ympäristöterveyspäivillä ovat seuraavat asiantuntijat ja aiheet:

  • Sisäympäristöt-teeman ohjelmassa erikoistutkija Hanna Leppänen: Mikrobivaurioiden selvittämiseen käytettävät menetelmät kosteusvauriokohteissa – Mikä merkitys on indikaattorimikrobeilla, tutkija Miina Juntunen: Rakennuksen käyttöä turvaavat toimenpiteet ja erikoistutkija Anniina Salmela: Näkemys kouluterveydenhuollon roolista sisäilmatilanteessa. 
  • Kaupunkiympäristöt-teeman ohjelmassa erikoistutkija Tarja Yli-Tuomi: Liikenteen melun häiritsevyys sisätiloissa.
  • Vesiturvallisuus-teeman ohjelmassa johtava asiantuntija Tarja Pitkänen: Somaattiset kolifaagit vesilaitosten omavalvonnassa.
  • Kemialliset uhkatekijät-teeman ohjelmassa tutkimuspäällikkö Panu Rantakokko: Kemikaalien riskinarviointi – EU:n suunta yksittäisistä kemikaaleista seoksiin ja erikoistutkija Merja Korkalainen: Yleisimmät juomaveden kemikaaleihin liittyvät terveysriskit.
  • Viheralueet-teeman ohjelmassa erikoistutkija Tytti Pasanen: Viheralueiden käyttö ja yhteys terveyteen ja viihtyisyyteen.

Lisätiedot

Ympäristöterveyspäivät (THL)

Työpaja liittyen väistötilojen käyttöön koulujen sisäympäristötilanteissa, ohjelma ja ilmoittautuminen

Ympäristöterveys Ympäristöterveys ilmastonmuutos - Ympäristöterveys sisäilma - Ympäristöterveys vesi - Ympäristöterveys