Kiinan koronavirustartunnat kasvussa lähiviikkoina – tällä hetkellä ei vaikutusta Euroopan tai Suomen tautitilanteeseen

Julkaisuajankohta 29.12.2022

Kiinassa koronavirustartunnat ovat lisääntyneet merkittävästi ja kasvun odotetaan jatkuvan lähiviikkoina. Tämän vuoksi myös maan terveydenhuollon kuormitus on kasvanut merkittävästi. Syynä tilanteeseen ovat maan höllentyneet rajoitustoimet sekä väestön alhainen suoja tautia vastaan. Kiinalaista uuttavuotta juhlitaan tammikuun lopulla, mikä voi edesauttaa tartuntojen leviämistä.  

Euroopan tautikeskus (ECDC) on arvioinut, että Kiinan kasvavat tapausmäärät eivät todennäköisesti vaikuta koronaviruksen esiintyvyyteen Euroopassa. Monissa maissa virusta esiintyy väestössä muutenkin paljon. Lisäksi Kiinassa kiertävät koronavirusvariantit ovat olleet aiemmin valtaviruksina Euroopassa ja sittemmin korvautuneet viruksen uusilla muodoilla. 

Suuri määrä tartuntoja lisää riskiä, että syntyy uusia koronavirusmuunnoksia, mutta niitä voi syntyä missä tahansa muuallakin.

”Euroopassa väestön suoja erityisesti koronavirustaudin vakavaa muotoa vastaan on parempi, johtuen sekä korkeammasta rokotuskattavuudesta että aiemmin sairastetun taudin tuomasta suojasta. Myös Suomessa rokotuskattavuus on hyvä ja käytössä olevat rokotteet suojaavat hyvin vakavilta tautimuodoilta”, sanoo THL:n johtava asiantuntija Jari Jalava

THL ei suosittele matkustusrajoituksia

Jotkin maat, kuten Yhdysvallat, Japani ja Italia, ovat kertoneet aikovansa asettaa matkustusrajoituksia Kiinasta saapuville matkustajille. THL ei tällä hetkellä suosittele matkustusrajoituksia. 

THL suosittelee matkustamaan vain terveenä, huolehtimaan hygieniatoimista sekä pitämään tarvittaessa etäisyyttä ja käyttämään maskia. 

THL seuraa Kiinan tilannetta ja Suomessa leviäviä virusmuunnoksia jatkuvasti virussekvensoinnin avulla. 

Lisätiedot

Koronavirus SARS-CoV-2 (THL)

Muuntuneet koronavirukset (THL)

Matkustaminen ja koronaviruspandemia (THL)

Jari Jalava
johtava asiantuntija
THL 
p. 029 524 6629
[email protected] 

Infektiotaudit ja rokotukset Pääsivusto koronavirus - thlfi matkailuterveys - thlfi