Muuntuneet koronavirukset

Tällä sivulla:

Viruksille on tyypillistä, että ne muuntuvat koko ajan. Näin tekee myös SARS-CoV-2-koronavirus.

Kesän 2023 aikana noin 90 prosenttia Suomessa sekvensoiduista SARS-CoV-2 viruksista on XBB-rekombinanttiperheen viruksia, BA.2 ja BA.5 alalinjojen kiertäessä edelleen matalalla esiintyvyydellä. Suomen SARS-CoV-2 genomiseurannan havainnot vastaavat muualla Euroopassa havaittuja varianttitrendejä. 

Kun virukset lisääntyvät, niiden perimään ilmaantuu muutoksia eli mutaatioita. Mutaatiot ovat osa virusten luonnollista evoluutioprosessia ja kohdistuvat usein niihin viruspartikkelin rakenteisiin, jotka ovat kosketuksissa isäntäsoluympäristöön. Yhdestä viruslinjasta kehittyy evoluutiopaineesta ja viruksen ominaisuuksista riippuvalla vauhdilla erillisiä linjoja, jotka puolestaan polveutuvat alalinjoiksi. SARS-CoV-2-pandemian aikana näitä muunnoksia on kutsuttu yleisesti myös varianteiksi.

Useat virukset, mukaan lukien koronavirus, voivat muuntua myös niin sanotun rekombinaation avulla. Kahden viruslinjan infektoidessa solu samanaikaisesti ne voivat vaihtaa perimäainesta keskenään.

Maailmalla on kiertänyt useita eri koronaviruksen variantteja ja uusia kehittyy jatkuvasti. Valtavariantit väistyvät ennemmin tai myöhemmin, joko itsestään polveutuvien tai täysin uusien varianttien tieltä.

Koronavarianttien seuranta

Koronaviruslinjojen määrittämiseksi virus sekvensoidaan PCR-positiivisesta näytteestä, eli sen perimän aminohapposekvenssi määritetään. Sekvenssitiedon avulla voidaan viruksen geneettisen linjan määrittämisen lisäksi havaita niissä esiintyviä mutaatioita.

Kaikista Suomen koronaviruslöydöksistä valitaan sekvensointiin viikoittain otos, jolla voidaan arvioida tilannetta eri puolilla Suomea. Koronaviruslinjoja tutkitaan myös jätevedestä.

Sekä koronaviruksen alalinjoja että yksittäisiä mutaatioita seurataan ja tutkitaan kansallisella ja kansainvälisellä tasolla muun muassa niiden leviämiskyvyssä ja taudin vakavuudessa mahdollisesti tapahtuvien muutosten varalta sekä rokotetehon, lääkeaineherkkyyden ja diagnostisten testien herkkyyden selvittämiseksi.

THL arvioi eri varianttien leviämistä yhteistyössä sairaanhoitopiirien ja muiden maiden terveysviranomaisten kanssa sekä Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen ECDC:n ja WHO:n kanssa.

Koronavarianttien nimeäminen

Koronavirusmuunnoksilla on useita nimiä, joita käytetään asiayhteydestä riippuen. Variantin tieteellinen nimi juontuu sen evolutiivisesta linjasta.

WHO nimeää merkittävimmät koronaviruslinjat kreikkalaisin kirjaimin. Alalinjojen merkinnässä käytetään kahden kirjaimen yhdistelmiä. Koronaviruksen rekombinanttilinjat nimetään X-alkuisella kirjainyhdistelmällä.

Virusvarianttien luokitus

Koronavirusten laajamittaisen kansainvälisen sekvensoinnin ansiosta voidaan seurata eri viruslinjojen evoluutiota ja leviämistä. Samalla yksittäisistä linjoista kerätään tietoa, minkä avulla arvioidaan niiden vaikutusta SARS-CoV-2 pandemiaan. Virusvariantit, joiden leviämiskyky on tehostunut tai niissä on jokin muu epidemiaan merkittävästi vaikuttava ominaisuus, WHO on näytön asteesta riippuen nimennyt variant of concern (VOC), variant of interest (VOI) tai variant under monitoring (VUM) -linjoiksi. Tällä hetkellä maailmalla kiertää lähes yksinoman omikronista polveutuvia alalinjoja, näistä noin kymmenen luokitellaan VOI tai VUM linjoiksi. ECDC ylläpitää WHO:n määritelmiin perustuvaa varianttien kategorisointia perustuen EU/ETA-alueen tilannearvioon.

Omikron

Omikronvariantti (B.1.1.529-linja) levisi maailmalle vuoden 2021 lopulla, jolloin omikronin BA.1 ja BA.2 -alalinjat aiheuttivat koronaviruksen neljännen tartunta-aallon. BA.4 ja BA.5 levisivät maailmalle loppukeväällä 2022 aiheuttaen viidennen korona-aallon. BA.4 ja BA.5 eroavat BA.2-alalinjasta neljän piikkiproteiinimutaation osalta, jotka näyttävät tuovan niille etua myös leviämiskyvyssä sekä immuunivasteen kiertämisessä.

Omikronmuunnos poikkeaa huomattavasti muista koronaviruslinjoista, sillä sen piikkiproteiinissa on havaittu 26–32 mutaatiota. Tämänhetkisen tutkimustiedon perustella on arvioitu, että omikronmuunnokset leviävät tehokkaammin ja ne aiheuttavat vähemmän vakavaa ja sairaalahoitoa vaativaa tautia. Omikronmuunnokset kiertävä rokote- ja infektioimmuniteettiä tehokkaammin kuin sitä edeltäneet variantit.

Omikronin tehokkaampi tarttuvuus näkyy erityisesti lisääntyneinä tartuntatapauksina perhepiirissä sekä suurina tartuntaryppäinä. Tapauksia todetaan myös yhä useammin jo kertaalleen covid-19-taudin sairastaneilla sekä useita rokoteannoksia saaneilla. Lievempää taudinkuvaa selittää osaltaan altistuneen väestön korkeampi rokote- ja infektioimmuniteetti verrattuna aikaan, jolloin deltavirusmuunnos oli valtavariantti.

XJ-rekombinantti

Länsi-Pohjan alueella havaittiin tammikuussa 2022 koronavirus, joka on syntynyt BA.1- ja BA.2-alalinjojen yhdistymisen kautta. XJ-rekombinantin ei katsota poikkeavan merkittävästi siinä yhdistyvistä kannoista. THL seurasi tehostetusti XJ-rekombinantin leviämistä ja tutki muun muassa sen geneettisiä ominaisuuksia ja kykyä väistää rokotesuojaa yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kanssa. Viimeiset havainnot XJ-rekombinantista ovat kesältä 2022.
THL ja Helsingin yliopisto ovat havainneet omikronin alalinjojen yhdistymisestä syntyneen muunnoksen (25.2.2022) 

Rokotteet ja sairastettu tauti antavat suojaa 

Nykytiedon mukaan käytössä olevat koronarokotteet antavat suojaa koronavirustaudin vakavilta muodoilta riippumatta siitä minkä variantin aiheuttama tauti on. Rokotteiden suojateho tartuntojen estäjänä on omikronia vastaan heikompi kuin aikaisempia virusmuunnoksia vastaan. Myös sairastettu tauti antaa tämänhetkisen tiedon mukaan suojaa vakavaa covid-19-tautia vastaan.
Lue lisää: Koronan tehosterokotukset syystalvella

Miten koronavarianteilta voi suojautua?

Koronaviruksen muunnoksien leviämistä voi ehkäistä samoilla keinoilla kuin muita hengitystievirusinfektioita. Suositusten mukaiset rokotukset ovat tärkeä osa kaikilta omikron-alalinjoilta suojautumista.
Hengitystieinfektioiden ehkäisy

Lisätietoa:

Korona-infon toiminta on päättynyt

Tietoa saat verkkosivuilta ja neuvontapalveluista

Jos kysymyksesi koskee omaa terveydentilaasi tai rokotuksia, ota yhteyttä terveydenhuoltoon.