Yhä useammasta lapsesta tehdään lastensuojeluilmoitus – muut lastensuojelun mittarit pysyneet ennallaan

Julkaisuajankohta 16.5.2023

Yhä useammasta lapsesta tehdään Suomessa lastensuojeluilmoitus. Vuonna 2022 ilmoitus tehtiin 98 634 lapsesta eli 9,1 prosentista lapsia. Määrä kasvoi 5 prosenttia edellisestä vuodesta. 

Lastensuojeluilmoituksen kohteena olevien lasten määrä on kasvanut tasaisesti jo vuosia samalla kun muut lastensuojelua kuvaavat keskeiset indikaattorit ovat pysyneet vakaina. *

Viivakuvio tilastosta

 

*Tilastokuvio lisätty tiedotteeseen 16.5.2023 klo 10.25.

Eniten lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut 13–15-vuotiaiden ikäryhmässä. Teini-ikäisistä 14 prosentista tehtiin vuoden aikana lastensuojeluilmoitus. 

Myös ilmoitusten kokonaismäärä on kasvanut. Kaikkiaan lastensuojeluilmoituksia tehtiin lähes 185 000.  Yhdestä lapsesta on voitu tehdä useampi ilmoitus saman vuoden aikana.

”Tämä kertoo osin siitä, että lastensuojelu on tullut tutuksi ja ammattilaiset tuntevat velvollisuutensa tehdä lastensuojeluilmoituksia. Toisaalta  ollaan kenties  jo vähän heilurin äärilaidassa ja voisi kysyä jälleen enemmän, mitä esimerkiksi koulussa voidaan tehdä itse lapsen ja vanhempien tueksi. Lastensuojeluilmoituksen ei pitäisi olla koskaan automaatio”, pohtii kehittämispäällikkö Laura Yliruka

Lastensuojelun asiakasmäärissä ei muutosta 

Lastensuojeluilmoituksesta seuraa lapsen ja hänen tilanteensa selvittelyä. Lastensuojelun asiakkuus alkaa vasta, jos  sosiaalityöntekijä toteaa erityisen lastensuojelun tarpeen. Lastensuojelun asiakasmäärä on viime vuosina vähentynyt tai pysynyt ennallaan samalla kun ilmoitusten määrä on kasvanut.   

”Lastensuojelun tarvetta arvioidaan sosiaalihuollon lapsiperhepalveluissa. Monia lasta ja perhettä tukeavia palveluja voidaan kuitenkin tarjota jo peruspalveluissa ilman, että aloitetaan nimenomaisasti lastensuojelun asiakkuus”, Laura Yliruka kertoo. 

”On turhauttavaa, ettei meillä Suomessa ole  juurikaan  tietoa siitä, moniko lastensuojeluilmoituksen kohteena oleva lapsi saa tukea jo perussosiaalityössä", sanoo erityisasiantuntija Martta Forsell.

”Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Jo ensi syksynä julkaisemme  yhdessä hyvinvointialueiden kanssa sosiaalihuollon lapsiperhepalveluista uusia tilastoja”, Forsell jatkaa.  

Infograafi lastensuojelun keskeisistä indikaattoreista

Lastensuojelun jälkihuollon uudistukset näkyvät asiakasmäärissä 

Lapsi tai nuori saa oikeuden lastensuojelun jälkihuoltoon, jos hänet on huostaanotettu tai sijoitettu yli puoleksi vuodeksi. Vuonna 2020 jälkihuollon ikärajaa nostettiin 21 ikävuodesta 25 ikävuoteen, mikä on mahdollistanut tuen jatkamisen aiempaa pidempään. Tilastojen mukaan jälkihuollossa olevien nuorten määrä on kasvanut, kun moni nuori onkin jatkanut jälkihuollon asiakkuutta ja saanut tarvitsemaansa aikuistumisen tukea.

”Kunnissa jälkihuolto on järjestetty vaihtelevasti organisoiden osana lastensuojelua tai osana aikuissosiaalityötä. Useat hyvinvointialueet ovat yhtenäistämässä jälkihuollon käytäntöjä ja organisoimassa toimintaa omiksi yksiköikseen. Näin jälkihuollon osaamista ja resursointia voidaan kehittää aiempaa selkeämmin”, kertoo jälkihuoltoa kehittävän Yhdessä aikuisuuteen – Elämässä Eteenpäin (YEE)-hankkeen projektipäällikkö Tanja Hirschovits-Gerz

Sijoitettuja lapsia täsmälleen yhtä monta kuin viime vuonna

Kodin ulkopuolelle oli vuoden 2022 aikana sijoitettuna 17 885 alle 18-vuotiasta. Sattumalta luku on täsmälleen sama kuin 2021. Kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna vuoden aikana 1,6 prosenttia lapsista. 

Sijoitusvuorokausia lapsilla oli vuoden aikana yhteensä 4,6 miljoonaa. Perhehoidon osuus kaikista lasten sijoitusvuorokausista oli 50 prosenttia ja laitossijoitusten 40 prosenttia. Ammatillinen perhekotihoito ja muut sijoitusmuodot muodostivat loput 10 prosenttia sijoituksista. Osuudet ovat pysyneet ennallaan.

Lähde

Lastensuojelu 2022 

Aiheesta lisää

Yhteystiedot

Martta Forsell
erityisasiantuntija
puh. 029 524 7974
[email protected]

Laura Yliruka
kehittämispäällikkö
puh. 029 524 7982
[email protected]

Tanja Hirschovits-Gerz
hankepäällikkö
puh. 029 524 7954
[email protected]
 

Lapset, nuoret ja perheet Pääsivusto Sote-palvelujen johtaminen pääuutinen - thlfi tilastouutinen - thlfi