Kuolemansyyn selvittäminen

Kuolemansyyn selvittäminen on viranomaistoimintaa, joka perustuu asiaa koskevaan lainsäädäntöön. Jokaisen vainajan kuolemansyy on selvitettävä joko oikeuslääketieteellisen tai lääketieteellisen järjestelmän mukaisesti.

Oikeuslääketieteellisestä kuolemansyyn selvittämisestä vastaa poliisi, lääketieteellisestä kuolemansyyn selvittämisestä lääkäri. Epäselvissä tapauksissa hoitava lääkäri, poliisi ja oikeuslääkäri tekevät yhteistyötä selvittämistavan valinnassa.
Oikeuslääketieteellinen kuolemansyyn selvittäminen
Lääketieteellinen kuolemansyyn selvittäminen

Kuolemansyyn selvittäminen käynnistyy lääkärin todettua kuoleman. Henkilön kuolemaan liittyy monia oikeusvaikutuksia, minkä vuoksi kuolemansyyn selvittäminen on tärkeää, vaikka asiassa ei epäiltäisi rikosta. Kuolemansyy on aina selvitettävä ennen vainajan hautaamista tai luovuttamista lääketieteen opetusta tai tutkimusta varten. 

Tällä sivulla:

Kuolemasta ilmoittaminen

Lain (Laki kuolemansyyn selvittämisestä 459/1973) mukaan kuolemasta on viipymättä ilmoitettava lääkärille tai poliisille. Ensisijaisesti kuolemasta on ilmoitettava vainajaa hänen viimeisen sairautensa aikana hoitaneelle lääkärille tai kuolinpaikan terveyskeskuksen lääkärille tai poliisille. 

Ilmoitus kuolemasta väestötietojärjestelmään tulee tehdä viipymättä, jos kuoleman todennut lääkäri voi määrittää kuolinpäivän ja vainajan henkilöllisyys on varmistettu. Kuolintiedon ilmoittaminen ei edellytä hautauslupaa eikä kuolemansyyn selvittämiseen liittyvien asiakirjojen valmistumista.

Kuolemansyyn selvittämisen tavoitteet

Kuolemansyyn selvittämisellä tarkoitetaan henkilön kuolemaan liittyvien tietojen hankkimista, joiden perusteella 

  • varmistetaan vainajan henkilöllisyys
  • arvioidaan kuoleman ajankohta
  • saadaan käsitys kuolinhetkellä vallinneista olosuhteista ja kuolintapahtumaan liittyvistä seikoista 
  • määritellään kuolemansyy ja kuolemanluokka
  • laaditaan kuolemansyyn selvittämiseen liittyvät asiakirjat.

Laki ja asetus kuolemansyyn selvittämisestä 

Kuolemansyyn selvittäminen on lainsäädäntöön perustuvaa viranomaistoimintaa. Vuoden 2010 alusta voimaan tulleen lain (1065/2009) mukaan oikeuslääkinnän toimivaltainen viranomainen on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Laki ja asetus kuolemansyyn selvittämisestä sisältää seuraavat osa-alueet:

  • kuolemansyyn selvittämisen ohjaus ja valvonta
  • oikeuslääketieteellinen kuolemansyyn selvitys
  • oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset
  • kuolintodistusten tarkastus ja muut kuolemansyyn selvittämistä koskevat asiakirjat
  • oikeuslääketieteen asiantuntijatehtävät ja lausunnot eri viranomaisille.

Laki kuolemansyyn selvittämisestä 459/1973 (Finlex)
Asetus kuolemansyyn selvittämisestä 21.12.1973/948 (Finlex)
Valtioneuvoston asetus kuolemansyyn selvittämisestä annetun asetuksen muuttamisesta 1253/2018 (Finlex)

Muu aiheeseen liittyvä lainsäädäntö

Muut viranomaistoimintaa ohjaavat määräykset ja ohjeet

  • Lääkintöhallituksen yleiskirje 1789/1982; Kuolemansyyn selvittäminen
  • Lääkintöhallituksen ohjekirje 23.1.1974/Dno 11795/39/73 Oikeuslääketieteellisten näytteiden ottaminen ja lähettäminen
  • Poliisihallituksen ohjeet:
    • Poliisitutkinta kuoleman johdosta nro 2020/2011/2272
    • Poliisitutkinnassa kuoleman johdosta huomioitavia asioita POL-2016-1530