Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihanke on päättynyt.

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen -projektin alueellisten kokeilujen tulokset löytyvät Sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilta. 

Osatyökykyisten heikkoon työllistymiseen haettiin muutosta

Työelämän ulkopuolelle jääneet osatyökykyiset ja erityisammattioppilaitoksista valmistuvat työllistyvät heikosti, vaikka heillä olisi edellytyksiä ja työkykyä. Lisäksi työllistymisen ja/tai työllistymistä edistävien palveluiden ulkopuolelle jäävien osallisuutta ei tuettu riittävästi.

Tavoitteena osatyökykyisten työllistäminen

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen -osaprojekti tähtäsi siihen, että osatyökykyiset etenevät työllistymispoluilla. Osatyökykyisten palveluita tarpeenmukaistettiin, oikea-aikaistettiin ja palveluiden ulkopuolelle jäävien osatyökykyisten osallisuutta lisättiin. Osatyökykyiset olivat aktiivisesti mukana toiminnan kehittämistyössä.

Alueelliset kokeilut avainasemassa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos koordinoi ja arvioi Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen –osaprojektissa toteutettavia alueellisia kokeiluja. Kokeilut kehittivät ratkaisuja kolmen teeman osalta:

  • Työtoiminnasta töihin: Tarkoituksena ottaa käyttöön keinot, joilla työtoiminnassa oleva osatyökykyinen henkilö työllistyy avoimille työmarkkinoille nykyistä paremmin.
  • Opinnoista töihin: Tarkoituksena, että oppilaitoksesta valmistuva osatyökykyinen henkilö työllistyy avoimille työmarkkinoille nykyistä paremmin.
  • Osallisuutta tukeva toiminta: Tarkoituksena tarjota matalan kynnyksen osallisuutta edistävää toimintaa sitä tarvitseville ja uudistaa nykyistä toimintakyvyn ylläpitoon tarkoitettua työ- ja päivätoimintaa tavoitelähtöisemmäksi.

Kokeilut tuottivat maakunnallisia toimintamalleja

Kokeiluista kerätyn tiedon avulla mallinnettiin maakunnallisia toimintamalleja, jotka auttavat osatyökykyisten työllistymistä suoraan työtoiminnasta ja opinnoista sekä parantavat palveluiden tarjoamaa tukea. Lisäksi maakunnissa on kehitetty ja otettu käyttöön monipuolisesti osallisuutta tukeva toiminta.

Rahoitusta saaneet alueelliset kokeiluhankkeet

Sosiaali ja terveysministeriö myönsi valtion avustusta kuudelle kokeiluhankkeelle. 

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote:
Yhdessä hyvä OTE! – Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson OTE-kärkihanke

Invalidiliitto ry / Spesia:
FOKUS – opinnoista tuetusti työllistymiseen

Porin kaupunki:
SATAOSAA – Satakunnan mallit työllistymiseen ja osallisuuteen

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä / Verso-liikelaitos:
Päijät-Hämeen OTE (PÄHEE OTE)

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite:
Keski-Pohjanmaan osatyökykyisille tie työelämään (KP OTE)

Vaalijalan kuntayhtymä:
Savon OTE.

Aiheesta muualla

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Innokylässä