Romanien hyvinvointitutkimus Roosa

Kuvituskuva hevosenkenkä

Kesto:

1.8.2016–31.12.2018

Vastuuyksikkö:

Yhdenvertaisuus

Romanien hyvinvointitutkimus (Roosa) on väestötutkimus, jossa THL keräsi tietoa romaniväestön hyvinvoinnista, terveydestä, toiminta- ja työkyvystä sekä palvelujen käytöstä. Tiedonkeruu toteutettiin vuosina 2017–2018.

Tutkimuksen tavoitteena oli edistää Suomen romanien hyvinvointia ja osallisuutta yhteiskunnassa sekä tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan edistää romanien työ- ja toimintakykyä sekä työelämäosallisuutta ja kehittää romanikulttuurin huomioivia terveys- ja sosiaalipalveluja. Lisäksi luotettavaa tietoa romaniväestön hyvinvoinnista tarvitaan tukemaan Romanipoliittisen ohjelman (Rompo) seurantaa ja kehittämistyötä.

Tulokset ja aineisto

Tutkimuksen tuloksiin voi tutustua

Tutkimuksen aineiston keruuseen sisältyi hyvinvointia kartoittava haastattelu ja terveystarkastus useilla paikkakunnilla.  Tutkimukseen pystyivät osallistumaan Suomessa asuvat romanit.

THL toteutti Roosa-tutkimuksen FinTerveys 2017 -väestötutkimuksen rinnalla. Erillinen tutkimus romaniväestöstä tarvittiin, koska koko väestöä koskevissa väestötutkimuksissa romaniväestön osuus jäi niin pieneksi, ettei luotettavaa ja koko romaniväestöä kattavaa tietoa saatu.

Kenttälomakkeet

Tiedonkeruuseen käytetyt lomakkeet. Lomakkeet eivät ole saavutettavia.

Rahoitus ja yhteistyö

Roosa jatkoi vuonna 2013 romanien kanssa alkanutta yhteistyötä, jolloin tutkimus suunniteltiin ja esitutkimus toteutettiin.  Tärkeitä yhteistyökumppaneita olivat eri romaniyhdistykset ja -toimijat.
Romanien hyvinvointi -esitutkimus - Loppuraportti

Roosa oli osa Nevo Tiija -hanketta, jota koordinoi Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak).
Tutustu Nevo Tiija -hankkeeseen Diakin sivuilla

Hanketta rahoitti Euroopan sosiaalirahasto (ESR).

Yhteystiedot

Hannamaria Kuusio
Tutkimuspäällikkö
puh. 029 524 7657
[email protected]

BLOGIT JA KOLUMNIT

31.1.2019 Heikki Hiilamon kolumni: Romaninuoret eivät saa töitä ja puolet romaninaisista pelkää ruuan loppumista
Lue kolumni täältä (Yle.fi)

9.12.2018 Latso diives, hyvää päivää - tunnetko romanikulttuuria?
THL:n blogi

23.11.2018 Romanien hyvinvointitutkimuksen esite
Lataa esite tästä (pdf)

17.8.2018 Tuhat romania satavuotiaassa Suomessa tutkitaan
Roosa-tutkimuksen blogi (pdf)

ROOSA-TUTKIMUKSEN KUULEMISTILAISUUDEN MATERIAALIT

Hankkeessa mukana

DIAK logo.

STM:n logo.

Hanketta rahoittaa

Vipuvoimaa EU:lta logo.

Euroopan sosiaalirahaston logo.