Ulkomailla syntyneiden hyvinvointitutkimus (FinMonik)

Kesto:

1.3.2018-31.8.2020

Vastuuyksikkö:

Yhdenvertaisuus

Muualla verkossa:

FinMonik oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toteuttama tutkimus, jossa selvitettiin ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten hyvinvointia sekä laajasti hyvinvointiin liittyviä eri tekijöitä. Tietoa kerättiin muun muassa terveydestä, osallisuudesta, syrjinnästä, työllisyydestä sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen käytöstä ja kokemuksista niissä. Tiedon avulla edistetään terveyttä ja työkykyä, kehitetään sosiaali- ja terveyspalveluja sekä seurataan kotoutumista.

Tutkimukseen valittiin satunnaisotannalla 13 650 ulkomaalaistaustaista 18-64-vuotiasta. Tiedonkeruu toteutettiin vuosien 2018-2019 aikana.

Kerättyä aineistoa hyödynnetään edelleen ja siitä tehdään syventäviä tutkimuksia.

Julkaisuja tutkimuksesta

Raportit

Vertaisarvioidut julkaisut

Muut julkaisut

Tutkimuksen rahoittajina toimivat Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), EU:n kotouttamisrahasto (AMIF), sekä Espoon kaupunki.

Hanketta rahoittanut

TEM:in ja Kotouttamisen osaamiskeskuksen logot.

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF) logo.

Espoon kaupungin logo.

Muut yhteistyökumppanit

Helsingin kaupunki

Tampereen kaupunki

Turun kaupunki

Tilastokeskus

Työterveyslaitos

Oikeusministeriö

Oulun kaupunki

Vantaan kaupunki