European Health Examination Survey (EHES)

Kesto:

Elokuu 2009-

Vastuuyksikkö:

Väestönterveys

Muualla verkossa:

EHES on eurooppalainen yhteistyöhanke kansallisten terveystarkastustutkimusten edistämiseksi ja yhdenmukaistamiseksi.

Tavoitteet

EHES:in tarkoituksena on luoda edellytykset kansallisesti edustavan ja kansainvälisesti vertailukelpoisen tiedon tuottamiseksi. Tietoa kerätään kysymyslomakkeilla ja mittauksilla esimerkiksi pituudesta ja painosta, verenpaineesta ja biologisista näytteistä.

Toteutus

Tutkimuksen testausvaihe toteutettiin 12 maassa vuosina 2009-2012. Samalla kehitettiin ja pystytettiin tarvittava infrastruktuuri. Sen jälkeen useat maat ovat toteuttaneet kansalliset tutkimukset. EHES:in koordinointitehtäviä on jatkettu ja infrastruktuuria kehitetty ja tämä työ jatkuu edelleen.

Rahoitus

EHES:n pilottivaihe (2009-2012) sai rahoitusta EU:n terveyden ja kuluttajien pääosastolta (DG Sanco). Tämän jälkeen toimintaa on jatkettu mm. EU:n terveyden ja kuluttajien pääosaston (DG SANTÉ) rahoittaman BRIDGE Health hankkeen puitteissa.

Yhteistyötahot

Pilottivaiheessa perustettiin EHES Reference Centre yhteistyössä THL:n, Norjan Tilastokeskuksen (Statistics Norway) ja Italian Kansanterveyslaitoksen (Istituto Superiore di Sanita) kanssa. Lisäksi 12 maata (Englanti, Hollanti, Italia, Kreikka, Malta, Norja, Portugali, Puola, Saksa, Slovakia, Suomi ja Tsekki) toteuttivat kenttätutkimuksen testauksen.
EHES:in yhteistyöverkostossa ovat edustettuina kaikki EU:n jäsenmaat (Liechtensteinia lukuun ottamatta), sekä Norja, Islanti ja Turkki. 

Yhteystiedot

Hanna Tolonen
TKI-ohjelmajohtaja
sähköposti: [email protected]
puh: +358 29 524 8638